Meredithin päiväkirja - osa 3

Lähdimme varhain seuraavana aamuna matkaan ja ilma oli jälleen kuin saunassa. Siinä vasta mielenkiintoinen keksintö....mutta niin. Matka jatkui Tendajin johdossa kohti maanvyörymiä ja tottakai meidän pitää väitellä kaikesta pienistä asioista. Lopulta päsimme kiipeämään kukkulalle, jonka juurella näimme talon. Sitä ei oltu hakattu siihen, sillä suuren kivet joista talo muodostui, olivat tavattoman sileitä ja suuria. Lähdimme kulkeutumaan talon sisään ja siellä oli portaat, jotka viettivät alaspäin. Lopulta sitten Vladimirin johdolla menimme portaita pitkin alas ja kuinka sattuikaan. Portaat romahtivat koko ryhmän painosta ja rojahdimme hyvän matkaa alas kovamme maaperälle. Asiaahan ei sitten helpottanut se, että Cristina putosi minun päälleni ja siinä sitten muutaman minuutin haukoin henkeäni vihaisena. Tottakai juuri minun päälleni! Miksei vaikka Vladimirin tai Johanin?! No Johan on niin luiseva, että hän menisi varmana palasiksi...

Luola oli hyvin outo, johon olimme pudonneet ja seinillä oli jotain outoa kirjoitusta jossa puhuttiin riidoista ja veriuhrista ja kaikesta oudosta. Huoneessa oli myös ovi ja suutuksissani, jotta saisin vähän purkaa vihaani potkaisin sitä ensin ja sitten avasin oven. Sen takaa paljastui tyhjä, pitkä ja pimeä käytävä. Otin maassa olleen soihdun ja aloin mennä tunneliin, kun Cristian esteli ja aikoi itse mennä ensin. Hermostuin ja töytäisin häntä kauemmaksi, mutta hän jääräpäisesti pisti vastaan ja Vladimir meni ensin. Emme ehtineen kauaksi, kun tapahtui jotain outoa ja päädyimme takaisin lattialle ja minä haukoin henkeäni ja Cristina oli päälläni. Työnsin hänet suutuksissani jälleen pois ja haukoin henkeäni. Tätä tapahtui muutaman kerran kun sitten kaikki vuodatimme verta alttarille...menetin malttini, mutta siitä ei ole enää mitään haittaa. Käytin isän antaman medaljongin sisältöä. Tällä kertaa se toimi...ihmettelen sitä, mutta minulla ei ollut aikaa pohtia sitä sen enempää. Minun piti nopeasti sitoa käteni, etteivät muut näkisi, mitä haavaani laitoin. Pidän sidettä myöskin sen takia, ettei tule uteliaita kysymyksiä.

Päädyimme käytäväsä tienhaaraan joden päissä oli kaksi huonetta. Toinen oli jonkinlainen yhdistelmä makuuhuone ja työhuone sekä keittiö josta johti portaat eteenpäin. Jatkoimme matkaa ja päädyimme suureen huoneeseen jossa oli useita sotureita, mustaan kaapuun kääriytynyt mies ja kivipaadelle, samanlaiseen kuin ensimmäisessä luolassa, sidottu tyttö. Aloitimme taistelun.

Taistelimme pitkään ja ainakin itse antaumuksellisesti, sillä Tendaji kertoi nähneensä kuinka mustakaapuinen oli tappanut tytön jo useamman kerran. En tiedä mikä tämä kirottu paikka on, mutta en anna tytön kuolla. Pitkän taistelun uuvuttamana ja osa voimistani kadonneena olin tiukassa paikassa ja taistelin kolmea soturia vastaan. Mitä muistan siitä on, että yksi sotureista lävistää minut keihäällä. Sitten kaikki alkaa alusta. HIENOA! Kuolin jo kaksi kertaa!

Jälleen kerran taistelimme pitkään ja tällä kertaa kuoli soturi, jälleen kaikki alkoi alusta. Tätä jatkui pidemmän aikaa. Kun laskin jälkikäteen, niin taisin kuolla tuolla luolassa kaksi tai kolme kertaa. Ei ensimmäistä ilman toista ja toista ilman kolmatta...Pimeys ja välähdys. En seuraavalla kerralla kuuntele ja toimi Vladimirin itsemurhaohjeiden mukaan. Kohta minä vielä kuolen lopullisesti!

Loppujen lopuksi saimme tainnutettua kaikki ja vapautettua tytön. Tyttö kertoo että hän muistaa vain yhden ainoan kerran, juuri tämän kerran kun me tulemma ja pelastamme hänet. Tyttö ei varmana ymmärrä miten onnekas hän on muistaessaan vain tämän kerran, jolloin hän ei kuole. Myöskin selvisi, että luolassa oli jokin loistu joka esti ihmisiä kuolemasta ”oikeasti”, ja luola oli tarkoitettu riitojen sopimista varten. Oli mitä tahansa, olen iloinen että pääsimme sieltä pois. Se mustakaapuinen poppamies varmana ensimmäisen kerran herätessään on kauhuissaan, kun tuntee suurta kipua eikä näe mitään. Kuinkahan kauan hän elää niin, kunnes kuolee ja herää seuraavan kerran näkevänä? Saastaiset madot!

Matka takaisin kylään kuluu onneksi ongelmitta ja laskeskelin että olen kuollut nyt kolme kertaa. Ne kerrat jolloin kuolin luolassa, eivät olleet samanlaisia kuin ensimmäinen, sillä niistä minulla ei ole muistikuvina muuta kuin kipu, pimeys ja välähdys. Johankin sattui kuolemaan kerran ja hän piti sitä mielenkiintoisena kokemuksena....Tietäisi vain, mitä se on todellisuudessa.

Jatkamme jälleen huomenna matkaa kohti pohjoista ja yritämme saada käsiimme sen *#%&” rubiinin jota se #/(½%#* pappi laittoi meidät etsimään. Nyt toivon että saisin nukuttua tämän yön levossa...olen nähnyt viime yöt painajaisia ja ne hermostuttavat minua. Olen aamulla väsynyt ja vapisen, enkä todellakaan halua näyttää heikkouttani nuille maakravuille! Kun pääsemme takaisin Vatikaaniin otan pitkän kylvyn ja rommipullon ja taidan vetää pääni täyteen... Heh, isä, sait sinä minussa jonkinlaista ladymäisyyttä aikaan, kerta niin kovasti haluan kylpyyn. Mutta viinapäästäni voit ihan hyvin syyttää itseäsi! Kaikenkaikkiaan, minähän olen sinun, merirosvokapteenin, **** tytär...(pieni yksinäinen pisara tipahtaa ja tahraa toiseksi viimeisen sanan).

-Otteita Meredithin päiväkirjasta
 Vatikaanin arkisto