Sotahippo

En sanonut "älä luota taikureihin" - heidän joukossaan on myös hyviä miehiä, uskollisia ystäviä, ja niitä, jotka ovat valmiit uhraamaan itsensä hyvän asian edestä. Sanoin "älä luotaa taikuuteen" - taikuus on kuin joen suunnan muuttamista paljain käsin, tai toisinaan kuin tyhjään ilmaan tarttumista ja itsensä ylös vetämistä. Jo luonnoltaan se ei ole loogista ja luomisen sääntöjä noudattavaa, vaan se rikkoo niitä. Se voi käyttäytyä arvaamattomasti ja pettää  sinut kun sitä eniten tarvitset. Ei, viisas mies ei luota taikuuteen, sillä sitä ei sido luomisjärjestys. Se on kaaosta.

     -Isä Zacharias, 1459

Toivuttuaan hieman koettelemuksistaan ryhmä lähtee kohti seuraavaa huhupuhetta: he ovat kuulleet että pohjoisempana siivekäs demonikuningas on palannut. Eikä pahuus koskaan loppuisi tältä mantereelta? Joko tämä demoni vihdoinkin olisi mustan timantin kantaja? Ryhmä kävelee läpi viidakon, ja tämä viidakko on tiheintä mitä he ovat nähneet - edes eläinten polkuja ei näy läpipääsemättömässä tiheikössä. He ovat saapuneet Afrikan viidakon sydämeen, alueelle, jolla edes paikalliset heimot eivät kulje.

Jonkin aikaa käveltyään he löytävät viidakon läpi virtaavan joen, joka vie suurin piirtein oikeaan suuntaan. Joen rannat ovat melko vapaat korkeasta kasvillisuudesta, ja niinpä ryhmämme retkikunta jatkaa matkaansa joen rantoja pitkin. Eräänä iltana Johan jatkaa tutkimuksiaan ja kokeilee uutta loitsumuunnosta - hän ei suostunut kertomaan, mitä yritti, mutta lopputulos oli vähintäänkin kummallinen. Joessa kylpi virtahepoja, ja maagiset energiat virtasivat yhteen niistä. Lopputulos oli, että se nousi joesta ja lähti kävelemään ryhmän luo.

Kantajat tapasivat jo aseitaan - hippo on afrikan vaarallisin eläin. Mutta se ei hyökännytkään, vaan tuli ja nuolaisi Johanin naamaa - se oli rakastunut! Johan ei kuitenkaan ollut erityisen imarreltu virtahevon lähentelystä, ja kun loitsu oli vielä nuori ja taipuisa, sai virtahevon huomion kääntymään Meredithiin. Nyt Meredithillä oli henkilökohtainen sotahippo, joka seurasi häntä kuin koiranpentu!

Kun karavaanimme (ja hippo) jatkoivat matkaansa pohjoiseen, viidakko alkoi pikku hiljaa hälvetä, ja polkuja näkyä. Karavaani leiriytyi, ja Tendaji lähti tiedustelemeen eteenpäin, toiven löytävänsä kylän josta saada lisätietoa. Illan tullen Tendaji palasi: he olivat löytäneet metsästäjien polun. Puihin oli kaiverrettu merkkejä, joita he eivät osanneet tulkita, mutta jotka eivät voineet olla eläinten tekemiä. He eivät kuitenkaan olleet ehtineet polun päähän ennen illan tuloa.

Aamulla ryhmä seurasi Tendajin polkua, ja heidän valitsemansa suunta oli oikea - mäen takaa paljastui kylän katot. Kylän majoista nousi savua ja suuan tuoksua, mutta muuten jotakin oli pielessä - suuri määrä naisia, lapsia ja vanhuksia sekä muutamia miehiä oli köysissä keskellä kylää, ja joukko miehiä sotamaalauksissa tutki rakennuksia ja ajoi viimeisiä ihmisiä keskelle ja köysiin.

Ilman tietoa siitä, mitä tapahtuu, Cristian lähti hankkimaan informaatiota. Hän odotti varjoissa kylän vieressä, kunnes joku lähestyi, ja kolkkasi yhden sotamaalatun miehen. Kuulusteluissa paljastui, että hänen heimonsa kaappasi orjia demonijumalalle pohjoisessa.

Ryhmä ei kuitenkaan voinut jättää näitä ihmisiä orjiksi, ja kehitti sotasuunnitelman: Meredith ratsastaisi hipolla kylän toiseen päähän, ja muut hiipisivät sisään toisesta päästä. Suunnitelma toimikin kohtuullisesti; mitä nyt Meredith haavoittui vakavasti, sotahippo raivoistui veren hajusta, Johan kompuroi ja muuttui kissaksi, ja vihollisten ilmeet olivat näkemisen arvoiset kun valkoinen nainen ratsastaa virtahevolla! Kun pöly oli laskeutunut, ryhmä oli onnistunut vapauttaamaan orjat ilman tappioita, ja orjakauppiaat oli ajettu pois.

Miten tarina jatkuu?