Minä, Cristian

Alician näky Cristianista pintakerronnan alta.


---

Cristian karjui raivosta. Hänen miekkansa upposivat demonien punertavaan lihaan kuin kuuma veitsi voihin. Ympärillä oli tulta. Kivinen maa paloi, eikä punertavaksi tulesta ja kuumuudesta värjäytyneen savun läpi erottanut kuin parin kymmenen metrin päähän joka suunnasta kohti juokseviin demoneihin ja lähemmäs raahautuviin ihmisruumiisiin.

Cristianin vaatteet olivat riekaleina ja värjäytyneet kuivuneesta verestä. Näkyvillä olevat haavat joka puolella kehoa olivat lakanneet vuotamasta, vaikkakin edelleen avonaisia, suurimmat niistä hänen tumman punaiseksi värjäytyneissä käsissään.

Näytti kuin hän olisi taistellut ikuisuuksia.Vain Cristianin suu edelleen sylki verta.

Cristianin edessä, jossain savuverhon takana, seisoi vaaleatukkainen nainen ja tyttölapsi. He katsoivat Cristiania, mutta eivät tehneet elettä hänen luokseen päästäkseen.


Ilmassa oli palaneen lihan haju. Naisen ja tytön vatsan alue oli värjäytynyt punaiseksi.
Syvän vihan läpi kaikkea demonivoimiin liittyvää kohtaan, Alicia silti tunsi kuin Cristian olisi halunnut olla kuin olennot joita vastaan taisteli. Tai ainakin sellainen hänen pitäisi olla.
---
Alician silmät olivat laajentuneet. Hänen kasvoistaan näkyi järkytys, jopa hieman pelkoa, hänen kääntyessään kohti Meredithiä..

Budapest

Palattuaan Afrikasta ja levättyään riittävästi sankarimme kuulevat isä Ferdinandolta, että Budapestissa tapahtuu jotakin kummallista. Kansa käy kirkossa paljon innokkaammin kuin ennen, mutta nurkissa kuiskitut juorut kertovat jostain synkemmästä - yöllä ei ole turvallista kulkea ulkona, ja ihmiset vain katoavat. Kansa ei käynyt kirkossa uskosta tai velvollisuudesta - he kävivät siellä pelosta.

Saavuttuaan Budapestiin sankarimme näkivät kahtiajakautuneen kaupungin - rikkaat kulkivat vaunuissaan, hajusteelta tuoksuen, ja köyhät kulkivat rääsyissään. Haju oli kuvottava - avoviemärit olivat köyhien ainoa vaihtoehto - ja löyhkän keskeytti vain rikkaiden parfyymien tuulahdukset. Läheisellä torilla fransiskaanimunkki saarnasi ahneuden syntiä vastaan ja moitti kirkkoa siitä, että se käyhistä huolehtimisen sijaan huolehti omasta rikkaudestaan.

Kaupungissa oli yksi suuri katedraali, ja sieltä sankarimme löysivät kaupungin johtavan kirkonmiehen, Kardinaali Victor Fazekasin. Ennen kuin hän otti sankarimme vastaan, hänen työhuoneestaan käveli vihaisena ulos paikallinen temmeliritarien mestari Ralf Gross. Keskustelussa hänen kanssaan ei selvinnyt mitään - hän uskoi kuolemien olevan Jumalan rangaistus syntisille. Jouduttuaan poistumaan saamatta lisätietoa, sankarimme menivät paikalliseen temppeliritarien taloon tapaamaan temppelimestaria.

Temppeliritarien talo oli vaatimaton, ja katedraaliin verrattuna jopa askeettinen. Ralf kertoi sankareillemme, miten demonit ja vamppyyrit kulkivat kaupungin yössä, ja miten kardinaali, uskoen niiden olevan Jumalan tuomio, kieltäytyi käyttämästä kirkonsotilaitaan kaupungin suojeluun. Hän myös kertoi, miten äänekkäimmät ihmiset, mielipidevaikuttajat olivat niitä, jotka katosivat.

Sankarimme päättivät virittää ansan - he menivät juttelemaan fransiskaaniveljelle, jonka olivat nähneet torilla, ja saivat selville, että hän ei tiennyt kuolemista, ja että hän oli ollut kaupungissa vasta joitain päiviä. Sankarimme saivat juuri vakuutettua hänet siitä, että hän tarvitsi suojelua, kun mustapukuiset olennot hyppäsivät ikkunan läpi (sankarimme olivat toisessa kerroksessa) ja käytävästäkin kuului melua. Nähtyään miekat hyökkääjien käsissä sankarimme vetivät aseensa ja tappoivat heidät. Heidän verensä oli liian vaaleaa ja maitomaista ollakseen ihmisen - hyökkääjät olivat vamppyyreitä.

Hoideltuaan huoneessa olevat vamppyyrit sankarimme hyppäsivät kadulle ja pakenivat käytävästä tulevia vamppyyrejä - mutta heitä ei pelastanut heidän nopeutensa, vaan heidän tiellensä hyppäsi demoni. Mutta demoni ei hyökännyt heidän kimppuunsa, vaan hyppäsi heidän ylitseen ja tappoi vamppyyrit. Tämän tehtyään se kysyi syvällä kurkkuäänellä "Keitä te olette", mutta sankarimme eivät halunneet keskustella vaan hyökkäsivät. Se ei käyttänyt kynsiään, ja niinpä hävisikin tappelun - mutta saatuaan kunnon iskon, se muuttuikin ihmiseksi!

Sankarimme kuulustelivat ihmistä, ja saivat selville tämän kuuluvan kadotettujen veljeskuntaan - he sitoivat demoneita itseensä jotta ne eivät olisi vapaina, ja pystyivät varastamaan näiden voimaa taistellessaan muuta pahuutta vastaan. Vladmir yritti teloittaa vangin kuultuaan tämän hyödyntävän demonivoimia, mutta muut estivät häntä. Sidottuaan Vladmirin he jatkoivat keskustelua, ja sopivat tapaamisesta veljeskunnan kanssa - he tarvitsisivat apua voittaakseen kardinaalin, jonka he kuulivat olevan vamppyyri. He myös pakottivat Vladmirin hyväksymään aselevon veljeskunnan kanssa kunne kardinaali oli voitettu.

Tapaamisessa ryhmät sopivat yhteistyöstä, mutta ennen sitä oli yksi asia täytettävänä: koska veljeskunnan jäsenten sisällä oli demoni, he eivät olleet kokonaan tästä maailmasta. Heillä oli kyky katsoa toista silmiin ja nähdä vilaus hänen sielustaan - ja niin saada käsitys siitä, millainen ihminen toinen on. Heidän johtajansa, Alicia, katsoi kaikkia silmiin, sai vilauksen heidän sielustaan ja samalla paljasti omansa, kunnes hän pääsi Meredithiin asti. Reaktio sielunkatseeseen oli huomattavasti voimakkaampi, koska se paljasti että he olivat sisaruksia - Meredith oli löytänyt kadonneen siskonsa!

Pois Afrikasta

Valitettavasti unohdin kirjoittaa tämän päivityksen ajoissa. Näin kesän jälkeen tapahtumat ovat pahasti hukassa, mutta näin lyhyesti: sankarimme löysivät Ngabi-heimon kylän vulkaanisesta laaksosta, ja houkuteltuaan esiin demonikuninkaan (Akaana-lintuolennon) tappoivat tämän. Tämän ruumiista he löysivät Salomon jalokiven.

Meredithin päiväkirja - osa 5

Vihdoinkin saimme Afrikasta sen mitä lähdimme hakemaankin. Olemme muutaman päivän päästä takaisin Vatikaanissa ja omalla tavallaan olen helpottunut että olemme takaisin täällä, vaikka antaisin mitä tahansa jotta voisin kadota Vatikaanin valvovan silmän alta. Toisaalta, vaikka pakenisinkin, niin tulen aina kantamaan merkkiä josta en pääse eroon...

Edelliset päivät ovat olleet itselleni henkisesti raskaita, sillä olen joutunut myöntämään itselleni, etten ilman tätä ryhmää (miehiä) olisi selvinnyt hengissä ja että he ovat pelastaneet henkeni monta kertaa. En sano että olen kiitollinen tai mitään, vaan sitä että saattaisinpa hyötyä heistä jotakin.

Tupsun jätin edelliseen kylään jossa viimeisimmäksi kirjoitin merkintäni. Ei Tupsun olisi ollut hyvä kulkea pitkin viidakkoa jossa ei ole varmaa tietoa, että olisiko sille ollut vettä. Kaipaan sitä ”pikkuista” tuhisijaa, mutta sen koti on täällä.

Kun saavumme Vatikaaniin ja viemme jalokiven, niin aion vaatia saada tietoa vanhemmistani, jotka Vatikaani on luvannut antaa minulle jos palvelen heitä. Koska joka tapauksessa joudumme reissaamaan ympäri maailmaa, niin samahan minun on siinä samalla etsiä vanhempiani...JOS he ovat oikeasti edes elossa, niinkuin Vatikaani väittää. Minun pitää olla ovela, jotta saan heiltä tietoa, koska en voi kiristää heitä, siinä en voita mitenkään koska olen heidän ”omaisuuttaan”.... #¤%”!/...

Voisin udella Vladimirilta tietääkö hän kuka on tällä hetkellä Vatikaanissa ”ylin” kuulustelija/ kiduttaja...(teksti paksunee ja muuttuu aggressiivisemmaksi) voisin käydä hieman....keskustelua hänen kanssaan. Viime kerrastahan onkin jo melkein vuosi...

Olen saanut koko merimatkan tähän asti olla rauhassa ja toivon että saan nauttia tästä hetkellisestä vapauden tunteesta ja tuulesta....Minusta pitää tulla vahvempi jotta voin saavuttaa pämääräni. Löytää vanhempani ja kostaa Vatikaanille!

Isä, muistan kun olin pieni tyttönen ja olimme juuri ryöstäneet jonkin kauppalaivan, niin sinä tulit luokseni vinosti hymyillen verta suupielessä. Säikähdin kovasti, koska pelkäsin että sinuun oli sattunut pahemminkin, mutta hymyilit ja näin että sinulta puuttui pari hammasta. Sinä vain totesit naureskellen ettei pidä surra irronneita hampaita, sillä nyt tilalle saa kultahampaat. Näin sitä lapsuudessani paljon, jos joltakulta irtosi hammas, hän sai kultahampaan tilalle...jos oli varaa. Tai jos jalka meni poikki, niin puujalka tilalle tai silmän paikalle silmälappu tai lasisilmä. Aina pystyttiin korvaamaan puuttuva osa jollain keinoin, eli ei tarvinnut huolehtia mitä tulisi menettämään, koska uutta tulisi tilalle, ehkäpä vielä jotain parempaa.

Mutta isä, kuinka minä saan sinut takaisin? Kuka voisi korvata sinut tai mitenkä voisin saada viattomuuteni takaisin? Olisitpa sinä nyt antamassa viisaita neuvojasi minulle, sillä en enää keksi muuta keinoa kuin armoton kosto...En tiedä pitäisitkö suunnitelmastani, olisiko se hyvä vai täyttä hulluutta...mutta toivon että jos epäonnistun, niin pääsisin sinun luoksesi. Rakastan sinua isä, vaikka löytäisinkin oikeat vanhempani, niin haluan sinun tietävän että olet ollut maailman paras isä, enkä olisi voinut toivoa parempaa!