Vihdoinkin saimme Afrikasta sen mitä
lähdimme hakemaankin. Olemme muutaman päivän päästä takaisin
Vatikaanissa ja omalla tavallaan olen helpottunut että olemme
takaisin täällä, vaikka antaisin mitä tahansa jotta voisin kadota
Vatikaanin valvovan silmän alta. Toisaalta, vaikka pakenisinkin,
niin tulen aina kantamaan merkkiä josta en pääse eroon...
Edelliset päivät ovat olleet
itselleni henkisesti raskaita, sillä olen joutunut myöntämään
itselleni, etten ilman tätä ryhmää (miehiä) olisi selvinnyt
hengissä ja että he ovat pelastaneet henkeni monta kertaa. En sano
että olen kiitollinen tai mitään, vaan sitä että saattaisinpa
hyötyä heistä jotakin.
Tupsun jätin edelliseen kylään jossa
viimeisimmäksi kirjoitin merkintäni. Ei Tupsun olisi ollut hyvä
kulkea pitkin viidakkoa jossa ei ole varmaa tietoa, että olisiko
sille ollut vettä. Kaipaan sitä ”pikkuista” tuhisijaa, mutta
sen koti on täällä.
Kun saavumme Vatikaaniin ja viemme
jalokiven, niin aion vaatia saada tietoa vanhemmistani, jotka
Vatikaani on luvannut antaa minulle jos palvelen heitä. Koska joka
tapauksessa joudumme reissaamaan ympäri maailmaa, niin samahan minun
on siinä samalla etsiä vanhempiani...JOS he ovat oikeasti edes
elossa, niinkuin Vatikaani väittää. Minun pitää olla ovela,
jotta saan heiltä tietoa, koska en voi kiristää heitä, siinä en
voita mitenkään koska olen heidän ”omaisuuttaan”.... #¤%”!/...
Voisin udella Vladimirilta tietääkö
hän kuka on tällä hetkellä Vatikaanissa ”ylin” kuulustelija/
kiduttaja...(teksti paksunee ja muuttuu aggressiivisemmaksi) voisin
käydä hieman....keskustelua hänen kanssaan. Viime kerrastahan
onkin jo melkein vuosi...
Olen saanut koko merimatkan tähän
asti olla rauhassa ja toivon että saan nauttia tästä hetkellisestä
vapauden tunteesta ja tuulesta....Minusta pitää tulla vahvempi
jotta voin saavuttaa pämääräni. Löytää vanhempani ja kostaa
Vatikaanille!
Isä, muistan kun olin pieni tyttönen
ja olimme juuri ryöstäneet jonkin kauppalaivan, niin sinä tulit
luokseni vinosti hymyillen verta suupielessä. Säikähdin kovasti,
koska pelkäsin että sinuun oli sattunut pahemminkin, mutta hymyilit
ja näin että sinulta puuttui pari hammasta. Sinä vain totesit
naureskellen ettei pidä surra irronneita hampaita, sillä nyt
tilalle saa kultahampaat. Näin sitä lapsuudessani paljon, jos
joltakulta irtosi hammas, hän sai kultahampaan tilalle...jos oli
varaa. Tai jos jalka meni poikki, niin puujalka tilalle tai silmän
paikalle silmälappu tai lasisilmä. Aina pystyttiin korvaamaan
puuttuva osa jollain keinoin, eli ei tarvinnut huolehtia mitä tulisi
menettämään, koska uutta tulisi tilalle, ehkäpä vielä jotain
parempaa.
Mutta isä, kuinka minä saan sinut
takaisin? Kuka voisi korvata sinut tai mitenkä voisin saada
viattomuuteni takaisin? Olisitpa sinä nyt antamassa viisaita
neuvojasi minulle, sillä en enää keksi muuta keinoa kuin armoton
kosto...En tiedä pitäisitkö suunnitelmastani, olisiko se hyvä vai
täyttä hulluutta...mutta toivon että jos epäonnistun, niin
pääsisin sinun luoksesi. Rakastan sinua isä, vaikka löytäisinkin
oikeat vanhempani, niin haluan sinun tietävän että olet ollut
maailman paras isä, enkä olisi voinut toivoa parempaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti