Meredithin päiväkirja, Budapest, Osa 2

Hämmennys siitä, että Alicia oli minun siskoni oli suuri, mutta vielä suurempi hämmennys oli se, että minulla ylipäätänsä oli olemassa sisko...Oliko hän minua vanhempi vai minua nuorempi sisko? Entä mitä hän tiesi vanhemmistamme, oliko minulla muutakin perhettä?

Alician vastaus oli kuin olisin saanut kylmää vettä saavillisen niskaani, eikä sekään olisi riittänyt kuvamaan miltä minusta tuntui kun Alicia ilmoitti, että äitimme oli kuollut isämme käden kautta, eikä hänellä ole perhettä, saatikka siskoa.

Se siitä sitten! En kuitenkaan anna periksi Alician suhteen. Mitään muuta en ole kaivannut kuin saada tietoa ja löytää vanhempani ja nyt saankin siskon. Tästä tilaisuudesta en aio luopua, tuli mitä tuli!

Olimme saaneet demoni-ihmiset puolellemme ja ainut, joka tulisi saada taivuteltua puolellemme olisi Gross. No, se ensimmäinen tapaaminen ei sujunut hyvin ja Gross oli aika tulinen kun ilmotimme että kardinaali oli vampyyri ja aioimme tappaa tämän. Se oli yksi nopeimmista ulosheitoista, joita en ole edes kapakassa nähnyt. Niinpä olimme jonkin aikaa vailla suunnitelmaa, kuinka saisimme Grossin vakuutettua siitä, että kardinaali todellakin oli vampyyri.

Onneksi monien sattumusten kautta saimme tietoomme, että katedraalissa oli lukuisia salakäytäviä ja yksi niistä johti muun muassa kardinaalin yksityistiloihin ja vielä sen lisäksi saimme tietoomme, että kardinaalilla oli tapana huvitella prostituoitujen kanssa kerran viikossa. Kuinka inhottavaa...molemmilta tahoilta! En voi sietää sellaista, jos se olisi minusta kiinni, niin jokainen porttola saisi sulkea ovensa ja polttaa rakennukset maan tasalle!

Tiedossamme oli siis seikat, että kardinaali oli vampyyri joka loi lisää vampyyrejä ja katedraalissa oli lukuisia salakäytäviä. Niinpä lähdimme etsimään arkkitehtia, joka oli suunnitellut ja rakentanut katedraalin.

Löysimme talon ja oven avasi varsin roteva ja uhkea nainen, mutta hän päästi meidät sisään. Josko löytäisimme piirustukset. Jotta työmme helpottuisi, Johan päätti muuttua koiraksi emännän tietämättä, etsien Vladimirin ja Christianin kanssa papereita sillä välin, kun minä ja Alicia veimme emännän huomion muualle. Talosta ei löytynyt mitään, mutta mitä löytyi, olimme hyvin yllättyneitä ja hieman järkyttyneitä. Ensinnäkin ullakolla oli balsamoitu ruumis ja talon emäntä ei ollut emäntä lainkaan, vaan arkkitehti -mies, joka oli lavastanut oman kuolemansa ja pukeutui naiseksi, jotta kardinaali joukkoineen ei löytäisi tätä ja tappaisi tätä niin kuin siskonsa, jonka hän oli laittanut ullakolle. Ikään kuin jonkinlainen muistoalttari.

Muutamien sananvaihtojen jälkeen saimme tietoomme salakäytävien olinpaikat ja nämä tiedot mukanamme saimme lopulta Grossin suostumaan tulemaan mukaamme. Hän ei tosin arvostanut sitä, että olimme urkkineet tietoomme kardinaalin yksityiselämää (prostituoituja) sekä tämän yksityistilojen luona olevat salakäytävät.

Suunnitelma oli siis ollut, että käymme katsomassa ja samalla saisimme vakuutettua Grossin väitteistämme ja tämän jälkeen lähtisimme pois ja tulisimme temppelikaartilaisten kanssa valtaamaan koko katedraalin. Miten syteen koko suunnitelma menikään! Kun se tytönhupakko tuli paikalle, niin ei mennyt kauaa, kun kardinaali repäisi tytön kurkun auki ja joi tästä. Samaan aikaan Gross sitten päästi aika eläimellisen rääkäisyn, mikä sitten paljastikin meidän olinpaikkamme kardinaalille. Aikaa ei ollut tuhlattavaksi edes sekuntiakaan. Alicia muuttui demonihahmoonsa, joka oli aika vaikuttava koira, ja minä ryntäsin kovaa vauhtia kohti pääkäytävää.

Johan päätti tapansa mukaan ottaa jonkin muun muodon, tällä kertaa tosin linnun ja lähti karkuun. Myöhemmin selvisi, ettei hän oikeasti ollut paennut, vaan oli lähtenyt hakemaan temppelikaartilaisia paikalle avuksi. Apu ei ollut turhaa, sillä katedraalissa oli yllättävän paljon vampyyrejä. Niitä kuvottavia maitonaamoja oli joka paikassa ja tuntui että niitä tuli joka paikasta lisää.

Pääsimme joten kuten pakenemaan yksityistiloista suureen aulaan, jossa kuitenkin pakomme keskeytyi, koska paikka kuhisi jo vampyyrejä, mutta onneksi sillä samalla siunauksella temppelikaartilaiset olivat ehtineet paikalle, niinpä taistelu pystyi alkamaan taas. Mutta ymmärsimme melkein samantien, että koska Alicia oli demonimuodossaan, hänetkin mahdollisesti tapettaisiin siinä samassa. Niinpä Alicia mursi lähimmän oven, jonka takaa johti portaat alaspäin. Lähdimme joukolla niitä kohti ja päädyimme jonnekkin vanhaan kellariin jossa oli paljon kirjahyllyjä.

Kun olimme saaneet oven salvattua kiinni, niin eikös sitten itse kardinaali tupsahtanut jonkinlaisen savupilven tapaisena paikalle ja kutsui jotenkin kummasti kaksi suurta sutta. En epäröinyt hetkeäkään, vaan tähtään ja ammun kardinaalia suoraan päähän. Luoti osui, mutta meni läpi ja osui takana olevaan seinään. Mitä halvattua!

Kardinaali ei pitänyt tästä täysosumasta ollenkaan ja päätti osoittaa sen raatelemalla minua kaulaan ja kasvoihin. Onneksi sain torjuttua toisen iskun, muutoin minulla ei varmana olisi enää kasvoja.

Vaikka kuinka taistelimme Kardinaalia vastaan, niin kaikki iskut tuntuivat olevat kelvottomia. Näytti kuin ei mikään isku tehoaisi siihen paholaiseen. Vaikka näki, että satutimme vampyyriä, niin se ei silti suostunut kuolemaan. Välillä se muuttui jonkinlaiseksi sumuksi ja sytytti muutamia kirjahyllyjä tuleen.

Johankin saapui lopulta paikalle, mutta ei siitäkään ollut hirveästi hyötyä...Pitää visiin vähän opettaa Johanille, kuinka miekkaa tai tikaria oikeasti käytetään...*huokaus*.

Keskeltä sumua kuuluu ääni, en tiedä kuka se oli, koska verenhukka ja savu saivat mieleni hieman sumenemaan, joka huusi että pitää osua sydämeen. Minäpä sitten tähtäsin ja tähtäsin ja lopulta ammuin, mutta se pirulainen väisti ja luoti meni juuri ja juuri sydämen ohi.

Lopulta Christian, jälleen kerran, saa jonkinlaisen raivonpurkauksen ja onnistuu lopulta osumaan vampyyria sydämeen. Kuuluu outo kalahdus ja tämä syttyy tuleen ja samantien palaa tuhkaksi.

Tässä vaiheessa Vladimir oli menettänyt tajuntansa. Se taisi saada aikamoisen iskun kalloonsa, aika kovapäinen kun on, niin äkkiähän sekin siitä tokeni.

Pääsimme kaikki ulos joten kuten ja ei mene kauaa kun Gross tulee paikalle ja Vladimir menee tämän juttusille. Aavistan heti pahaa ja sihahdan Alicialle, että tämän pitäisi häipyä ja vähän äkkiä. Mutta tottakai Vladimir huomaa Alician lähtevän ja huutaa että tämä on yksi demoneista ja tämä on saatava kiinni. Onneksi Aliciaa ei saatu kiinni ja Gross ei suostu uskomaan mitään Vladimirin puheista, ainakaan siinä vaiheessa.

Pienimuotoisen väittelyn ja vakuuttelun jälkeen Gross passittaa meidät lepäämään, eikä kukaan tarvitse sen enempää suostuttelua. Palaamme majataloon, mutta minä pujahdan kenenkään näkemättä saatika tietämättä asiasta ulos. Vladimir oli nukkumassa, Cristian tapansa mukaan juopottelemassa ja Johan sen Thoman kanssa jossain.

Lähdin kyseiselle talolle, jossa olin tavannut Alician ensimmäisen kerran. Talo ja koko paikka näyttää hylätyltä. Pöydälle on kuitenkin jätetty kirje, joka oli osoitettu minulle.

Siinä luki ” Tapaamme vielä”

-Alicia

Luotan siihen, että tapaamme. Siihen vain voi mennä oma aikansa. Vaikka kuinka haluaisin pitää kirjeen mukanani, niin en voi. Vladimir kuitenkin keksii jotain pirullista, olihan sillä se listakin, jossa on nimiä ja kasvokuvia piirrettynä. Niinpä sitten otan kirjeen, otan lamppuöljyä, valelen kirjeen ja osan puutavarasta sillä ja sytytän tuleen.

Viimeisen kerran ulkona käännyn ja katson paikkaa, joka jo roihuaa, jossa sain tavata siskoni. Paikkaa, jossa sain tiedon että minulla on vielä perhettä jäljellä. Käännyin ympäri ja lähdin raskain mielin, mutta samalla toivoa täynnä tulevasta. Olin myös samalla hyvin vihainen Vatikaanille, koska nämä olivat pimittäneet minulta tietoa. Aloin hautoa kostoa...Ensimmäisenä varmaan menen ja isken turpaan isä Frendinandoa vai mikä lie olikaan...yksi niistä pirulaisista.

Seuraavana aamuna muilla ei ole tuon taivaallista tietoa siitä, että olin käynyt tekemässä omiani kaupungin laitamilla. Tuli vain tietoon, että itäisellä kaupunginosalla oli palanut talo.

Vladimirin kanssa alkoi heti riita aamulla, kun tämä päätti etten saisi tulla mukaan kun he käyvät jututtamassa Grossia. Minuahan mikään vuohi ei ala määräilemään! Kuitenkin se halvattu sanoi temppeliritareiden portilla, että minua ei saa päästää sisään. Sadattelin kyllä niin pahasti, että pikku vartijat kuuntelivat korvat punaisina. Olin varma, että Vladimir antaa sen kirotun listansa Grossille ja minä en voi tehdä asialle mitään! Varmana, kun he tulevat tuolta, lähdemme varmaan heti seuraavalla laivalla takaisin Vatikaaniin.

Meredithin päiväkirja, Budapest, Osa 1

Budabestiin! Vihdoinkin jonnekkin sivistyksen pariin! En muista, olenko käynyt koskaan Unkarissa, tosin se ei ole niin lähellä merta että olisimme ainakaan kovin usein isän kanssa siellä käyneet. Mutta kuitenkin...mieluummin sinne kuin enää Afrikkaan! Hyi vesihiisien kannikat sentään sinä hiostavaa ilmaa ja iniseviä moskiittoja!

Kun olimme saapuneet takaisin Vatikaaniin, pysyin kaukana ryhmästäni ja yritin saada kaiken Afrikassa saamani saastan pestyä pois, viettämällä aikaa kylpylässä. Oi ihanuus tätä puhtautta! Ainut huono puoli on se, etten tiedä vieläkään vanhemmistani. Vatikaani alkaa olla suuresti minulle velkaa!

Juttelin isä Franciskoksen kanssa ja hän sanoi, että tiedot vanhemmistani on matkalla Vatikaaniin, muuta hän ei osannut sanoa. Eli toisin sanoen kun pääsen täältä Unkarista takaisin Vatikaaniin, olen lähempänä vanhempieni löytämistä.. Toisaalta minua pelottaa. Jos he ovat sitten elossa, niin miksi he sitten jättivät minut? Ei niin, että valittaisin, isä oli maailman paras joka minulla olisi koskaan voinut olla...mutta silti.

Matkamme sujui suhteellisen rauhallisesti ja saavuttuamme kaupunkiin huomasi heti, että ketkä ovat suuresti varoissaan ja ketkä elävät henkihievereissään. Ei minulla ole rikkaita mitään vastaan, saan sentään heiltä vietyä aina silloin tällöin muutaman kultarahapussukan, mutta tuollainen arvoasteikoilla eläminen kuvottaa minua.

Kävimme kardinaalin puheilla ja odotellessamme audienssia näimme ihka aito oikean temppeliritarin. Ei niinkään että minua kaksilahkeiset kiinnostaisi, mutta se kiukku joka siitä miehestä paistoi, niin veikkaan että hänen naamallaan olisi voinut paistaa muutaman kananmuna... kuitenkin kardinaali ei osannut auttaa meitä yhtään sen enempää kuin olin arvellutkaan. Samanlainen hurskastelija kuin kaikki muutkin Vatikaanin alaisuudessa olevat papit ja munkit.

Saimme kuitenkin tietää temppeliritarilta, kun kävimme hänen luonaan keskustelemassa, että kaikkein äänekkäimmät tapaukset aina katoavat, joten menimme sen hetkisen mielipiteiden vaikuttajan luokse. Eipä siinä ehditty kauaa turista, kun ikkunasta syöksyi sisään 4 mustiin pukeutuneita joilla näytti olevan vähän muutakin mielessä kuin iltahartauden lukemine. Taisteltuamme ja voitettuamme huomasimme toisen ongelman. Käytävästä oli tulossa lisää niitä maitonaamoja, niinpä jouduimme ikkunasta pakenemaan. Että minä vihaan vamppyyrejä!

Kesken pakomatkamme eteemme ilmestyi outo, valtava ja lihaksikas olento jolla oli valtavat sarvet. Myöhemmin sain kuulla että se oli jokin demoni. Hyvin mielenkiintoinen ilmestys....

kuitenkin Vlad otti hirveän hepulin aiheesta ja varsinkin silloin, kun myöhemmin temppeliritarien kidutuskammiossa sain kuulla, että demoni oli pelastanut meidät vampyyreiltä ja että demoni olikin mies, joka oli kahlinnut itseensä demonin ja käytti sen voimaa, jotta voisi auttaa ihmisiä.

Minä en nähnyt siinä mitään pahaa, saati yhtään ymmärtänyt sen vanhan vuohen, Vladimirin reaktiota kun se otti miekkansa ja meinas tuikkasta sitä demonimiestä, kadotettujen veljeskunnan jäsentä rintaan, kun tämä puolustuskyvyttömänä roikkui kahleissa...se on muuten hyvin kivuliasta.

Nooh Cristian paini siinä Vladin kanssa ja minä kumautin vuohta tuolilla ohimoon, mutta sen kumma viha niitä demoneja vastaan oli niin voimakas ettei se meinannu edes uhallaan menettää tajuntaansa. Olin jo valmis kiskaisemaan pistoolin esiin kun lopulta Crisse sai sen tainnutettua.

Nooh vartijoiden ja Johan siinä tuijotellessa sitten sidoimme Vladimirin, päästimme vangin alas ja laitoimme sen sijaan Vladin roikkumaan ja kiedoimmepa muutaman kerran köyttäkin sen ympärille, ettei varmana pääse jälleen meidän kimppuume....mokoma tuikkasi melkein minuakin sillä leipäveitsellään....

Saimme selville tältä demoni-ihmiseltä, että kardinaali itse on vampyyri ja kaappaa näitä mielipidevaikuttajia ja Meritar ties mitä vielä se iljetys tekee. Niinpä sovimme kadotettujen veljeskunnan kanssa tapaamisen, jossa sovimme yhdessä kuinka saisimme kardinaalin hengiltä.

Kuitenkin tarvitsisimme Vladimiria siihen myös, joten hänen herättyään kerroin lyhyesti tilanteen ja vannotin häntä olemaan tappamatta kadotettujen veljeskunnan jäseniä, kunnes olisimme saaneet kardinaalin hengiltä. Hän lupasi...saa nähdä pitääkö lupaus.

Mentyämme tapaamiseen siellä oli 4 ryhmän edustajaa, kuten meitäkin ja keskusteltuamme ryhmän johtaja Alicia ehdottaa, että luottamuksen syventämiseksi hän haluaisi katsoa sekä näyttää sielustaan/ sielustamme jotain ja näin vahvistaa luottamustamme.

Hieman ihmettelin käytäntöä, mutta se ei näyttänyt yhtään vaaralliselta, kun seurasin Johanin ja Cristianin...hmm...”toimenpidettä”. Oli minun vuoroni ja katsoin syvälle Alician silmiin ja näin suuren häkin, jonkin oudon koiran, verta ja Alician seisomassa siinä veressä. Samassa tunnen ja haistan suolan, lämpimän tuoreen leivän, oudon häilähdyksen, tuttuuden tunteen.

Tujaus oli niin voimakas että lensin tuolin kanssa selälleni lattialle katsoen pelokkaana mutta samalla hämmentyneenä ja uteliaana Aliciaa. Tunteesta en voinut erehtyä, vaikkei minulla ollut asiasta mitään tietoa...edes kirkko ei ollut maininnut asiasta...Alicia.... Alicia on minun siskoni!

Taikakehä

Kun Alicia ja Meredith saavat kerättyä itsensä lattialta, he selittävät tapahtuneen muille - he olivatkin sisaruksia! Meredith on hyvin innoissaan löytäessään siskonsa, mutta Alicia hieman vähemmän - hän ei haluaisi puhua aiheesta. Meredithin painostaessa Aliciaa puhumaan, hän kertoo että hänellä on perheestä vain huonoja kokemuksia - hänen isänsä tappoi hänen äitinsä.

Sisarusten selviteltyä välejään juonittelu jatkuu - ja päätetään, että Grossin ja temppeliritareiden apu on välttämätön kardinaalin ja hänen vamppyyrijoukkojensa voittamiseksi. Gross ei kuitenkaan usko ryhmämme väitteitä kardinaalin olemuksesta - hän ei suostu uskomaan, että kirkko olisi paholaisen piilopaikka.

Ryhmämme päättää, että heidän pitää todistaa Grossille että kardinaali on vamppyyri. Pienellä tonkimisella he saavat selville että kardinaali pyytää luokseen prostituoidun kerran viikossa - ja että tyttö ei enää palaa, ja että katedraalissa on huhujen mukaan salakäytäviä ja kurkistusaukkoja, mutta kukaan ei tunnu tietävän niiden sijaintia tai kulkuaukkoja.

Ryhmämme jäljittää katedraalin korjaustöistä vastanneen arkkitehdin, mutta siellä heitä on vastassa nainen, joka kertoo olevansa arkkitehdin sisko ja arkkitehdin kuolleen. Meredithin hämätessä naista muu ryhmä penkoo taloa, ja sieltä löytyy balsamoitu ruumis. Ryhmä syyttää naista arkkitehdin tappamisesta, mutta joutuu yllättymään - ruumis olikin arkkitehdin luonnollisesti kuolleen siskon, ja arkkitehdin "sisko" olikin arkkitehti itse! Hän oli lavastanut kuolemansa jotta hänkin ei katoaisi, kuten niin moni kardinaalille vaarallinen henkilö. Vastineeksi salaisuutensa säilyttämisestä arkkitehti antaa ryhmälle katedraalin piirustukset.

Nyt ryhmä houkutteli suurella vaivalla Grossin mukaansa vakoilemaan kardinaalia iltana, jolloin prostituoitu tuodaan katedraaliin. Gross järkyttyy suuresti nähdessään kardinaalin tappavan prostituoidun ja juovan tämän verta, ja huudahtaa järkytyksestä. Tämä paljastaa ryhmän kardinaalille, joka tulee seinän läpi heidän kimppuunsa. Ryhmän juostessa karkuun salakäytävät alkavat täyttyä takaa-ajavista vamppyyreistä.

Johan muuttuu linnuksi hakeakseen temppeliritarit apuun. Ryhmämme ajetaan piiloutumaan kirkon kellariin, ja temppeliritarit kohtaavat saapuessaan saman kuin aina ennenkin - ihmiseksi tekeytyneitä vamppyyreitä. He eivät löydä mitään, mitä vastaan taistella. Mutta Johanilla ja veli Tomalla oli suunnitelma - Johan teki katedraalin ympärille taikakehän juosten suden muodossa, ja käytti sitä kanavoimaan Toman rukouksen pyhyyden koko alueelle - ja se sai aikaan vamppyyrien muuttumisen luonnolliseen muotoonsa. Nyt temppeliritarit huomasivat olevansa hirviöiden piirittämiä, ja ryhtyivät taisteluun. Gross liittyi veljiinsä taistelussa.

Sillä aikaa kardinaali on jäljittänyt ryhmämme kellariin ja ilmestyy paikalle kahden suden kanssa sumupilven muodossa. Meredith ampuu kardinaalia päähän, mutta luoti vain sujahtaa kardinaalin läpi vahinkoa aiheuttamatta.

Minä, Cristian

Alician näky Cristianista pintakerronnan alta.


---

Cristian karjui raivosta. Hänen miekkansa upposivat demonien punertavaan lihaan kuin kuuma veitsi voihin. Ympärillä oli tulta. Kivinen maa paloi, eikä punertavaksi tulesta ja kuumuudesta värjäytyneen savun läpi erottanut kuin parin kymmenen metrin päähän joka suunnasta kohti juokseviin demoneihin ja lähemmäs raahautuviin ihmisruumiisiin.

Cristianin vaatteet olivat riekaleina ja värjäytyneet kuivuneesta verestä. Näkyvillä olevat haavat joka puolella kehoa olivat lakanneet vuotamasta, vaikkakin edelleen avonaisia, suurimmat niistä hänen tumman punaiseksi värjäytyneissä käsissään.

Näytti kuin hän olisi taistellut ikuisuuksia.Vain Cristianin suu edelleen sylki verta.

Cristianin edessä, jossain savuverhon takana, seisoi vaaleatukkainen nainen ja tyttölapsi. He katsoivat Cristiania, mutta eivät tehneet elettä hänen luokseen päästäkseen.


Ilmassa oli palaneen lihan haju. Naisen ja tytön vatsan alue oli värjäytynyt punaiseksi.
Syvän vihan läpi kaikkea demonivoimiin liittyvää kohtaan, Alicia silti tunsi kuin Cristian olisi halunnut olla kuin olennot joita vastaan taisteli. Tai ainakin sellainen hänen pitäisi olla.
---
Alician silmät olivat laajentuneet. Hänen kasvoistaan näkyi järkytys, jopa hieman pelkoa, hänen kääntyessään kohti Meredithiä..

Budapest

Palattuaan Afrikasta ja levättyään riittävästi sankarimme kuulevat isä Ferdinandolta, että Budapestissa tapahtuu jotakin kummallista. Kansa käy kirkossa paljon innokkaammin kuin ennen, mutta nurkissa kuiskitut juorut kertovat jostain synkemmästä - yöllä ei ole turvallista kulkea ulkona, ja ihmiset vain katoavat. Kansa ei käynyt kirkossa uskosta tai velvollisuudesta - he kävivät siellä pelosta.

Saavuttuaan Budapestiin sankarimme näkivät kahtiajakautuneen kaupungin - rikkaat kulkivat vaunuissaan, hajusteelta tuoksuen, ja köyhät kulkivat rääsyissään. Haju oli kuvottava - avoviemärit olivat köyhien ainoa vaihtoehto - ja löyhkän keskeytti vain rikkaiden parfyymien tuulahdukset. Läheisellä torilla fransiskaanimunkki saarnasi ahneuden syntiä vastaan ja moitti kirkkoa siitä, että se käyhistä huolehtimisen sijaan huolehti omasta rikkaudestaan.

Kaupungissa oli yksi suuri katedraali, ja sieltä sankarimme löysivät kaupungin johtavan kirkonmiehen, Kardinaali Victor Fazekasin. Ennen kuin hän otti sankarimme vastaan, hänen työhuoneestaan käveli vihaisena ulos paikallinen temmeliritarien mestari Ralf Gross. Keskustelussa hänen kanssaan ei selvinnyt mitään - hän uskoi kuolemien olevan Jumalan rangaistus syntisille. Jouduttuaan poistumaan saamatta lisätietoa, sankarimme menivät paikalliseen temppeliritarien taloon tapaamaan temppelimestaria.

Temppeliritarien talo oli vaatimaton, ja katedraaliin verrattuna jopa askeettinen. Ralf kertoi sankareillemme, miten demonit ja vamppyyrit kulkivat kaupungin yössä, ja miten kardinaali, uskoen niiden olevan Jumalan tuomio, kieltäytyi käyttämästä kirkonsotilaitaan kaupungin suojeluun. Hän myös kertoi, miten äänekkäimmät ihmiset, mielipidevaikuttajat olivat niitä, jotka katosivat.

Sankarimme päättivät virittää ansan - he menivät juttelemaan fransiskaaniveljelle, jonka olivat nähneet torilla, ja saivat selville, että hän ei tiennyt kuolemista, ja että hän oli ollut kaupungissa vasta joitain päiviä. Sankarimme saivat juuri vakuutettua hänet siitä, että hän tarvitsi suojelua, kun mustapukuiset olennot hyppäsivät ikkunan läpi (sankarimme olivat toisessa kerroksessa) ja käytävästäkin kuului melua. Nähtyään miekat hyökkääjien käsissä sankarimme vetivät aseensa ja tappoivat heidät. Heidän verensä oli liian vaaleaa ja maitomaista ollakseen ihmisen - hyökkääjät olivat vamppyyreitä.

Hoideltuaan huoneessa olevat vamppyyrit sankarimme hyppäsivät kadulle ja pakenivat käytävästä tulevia vamppyyrejä - mutta heitä ei pelastanut heidän nopeutensa, vaan heidän tiellensä hyppäsi demoni. Mutta demoni ei hyökännyt heidän kimppuunsa, vaan hyppäsi heidän ylitseen ja tappoi vamppyyrit. Tämän tehtyään se kysyi syvällä kurkkuäänellä "Keitä te olette", mutta sankarimme eivät halunneet keskustella vaan hyökkäsivät. Se ei käyttänyt kynsiään, ja niinpä hävisikin tappelun - mutta saatuaan kunnon iskon, se muuttuikin ihmiseksi!

Sankarimme kuulustelivat ihmistä, ja saivat selville tämän kuuluvan kadotettujen veljeskuntaan - he sitoivat demoneita itseensä jotta ne eivät olisi vapaina, ja pystyivät varastamaan näiden voimaa taistellessaan muuta pahuutta vastaan. Vladmir yritti teloittaa vangin kuultuaan tämän hyödyntävän demonivoimia, mutta muut estivät häntä. Sidottuaan Vladmirin he jatkoivat keskustelua, ja sopivat tapaamisesta veljeskunnan kanssa - he tarvitsisivat apua voittaakseen kardinaalin, jonka he kuulivat olevan vamppyyri. He myös pakottivat Vladmirin hyväksymään aselevon veljeskunnan kanssa kunne kardinaali oli voitettu.

Tapaamisessa ryhmät sopivat yhteistyöstä, mutta ennen sitä oli yksi asia täytettävänä: koska veljeskunnan jäsenten sisällä oli demoni, he eivät olleet kokonaan tästä maailmasta. Heillä oli kyky katsoa toista silmiin ja nähdä vilaus hänen sielustaan - ja niin saada käsitys siitä, millainen ihminen toinen on. Heidän johtajansa, Alicia, katsoi kaikkia silmiin, sai vilauksen heidän sielustaan ja samalla paljasti omansa, kunnes hän pääsi Meredithiin asti. Reaktio sielunkatseeseen oli huomattavasti voimakkaampi, koska se paljasti että he olivat sisaruksia - Meredith oli löytänyt kadonneen siskonsa!

Pois Afrikasta

Valitettavasti unohdin kirjoittaa tämän päivityksen ajoissa. Näin kesän jälkeen tapahtumat ovat pahasti hukassa, mutta näin lyhyesti: sankarimme löysivät Ngabi-heimon kylän vulkaanisesta laaksosta, ja houkuteltuaan esiin demonikuninkaan (Akaana-lintuolennon) tappoivat tämän. Tämän ruumiista he löysivät Salomon jalokiven.

Meredithin päiväkirja - osa 5

Vihdoinkin saimme Afrikasta sen mitä lähdimme hakemaankin. Olemme muutaman päivän päästä takaisin Vatikaanissa ja omalla tavallaan olen helpottunut että olemme takaisin täällä, vaikka antaisin mitä tahansa jotta voisin kadota Vatikaanin valvovan silmän alta. Toisaalta, vaikka pakenisinkin, niin tulen aina kantamaan merkkiä josta en pääse eroon...

Edelliset päivät ovat olleet itselleni henkisesti raskaita, sillä olen joutunut myöntämään itselleni, etten ilman tätä ryhmää (miehiä) olisi selvinnyt hengissä ja että he ovat pelastaneet henkeni monta kertaa. En sano että olen kiitollinen tai mitään, vaan sitä että saattaisinpa hyötyä heistä jotakin.

Tupsun jätin edelliseen kylään jossa viimeisimmäksi kirjoitin merkintäni. Ei Tupsun olisi ollut hyvä kulkea pitkin viidakkoa jossa ei ole varmaa tietoa, että olisiko sille ollut vettä. Kaipaan sitä ”pikkuista” tuhisijaa, mutta sen koti on täällä.

Kun saavumme Vatikaaniin ja viemme jalokiven, niin aion vaatia saada tietoa vanhemmistani, jotka Vatikaani on luvannut antaa minulle jos palvelen heitä. Koska joka tapauksessa joudumme reissaamaan ympäri maailmaa, niin samahan minun on siinä samalla etsiä vanhempiani...JOS he ovat oikeasti edes elossa, niinkuin Vatikaani väittää. Minun pitää olla ovela, jotta saan heiltä tietoa, koska en voi kiristää heitä, siinä en voita mitenkään koska olen heidän ”omaisuuttaan”.... #¤%”!/...

Voisin udella Vladimirilta tietääkö hän kuka on tällä hetkellä Vatikaanissa ”ylin” kuulustelija/ kiduttaja...(teksti paksunee ja muuttuu aggressiivisemmaksi) voisin käydä hieman....keskustelua hänen kanssaan. Viime kerrastahan onkin jo melkein vuosi...

Olen saanut koko merimatkan tähän asti olla rauhassa ja toivon että saan nauttia tästä hetkellisestä vapauden tunteesta ja tuulesta....Minusta pitää tulla vahvempi jotta voin saavuttaa pämääräni. Löytää vanhempani ja kostaa Vatikaanille!

Isä, muistan kun olin pieni tyttönen ja olimme juuri ryöstäneet jonkin kauppalaivan, niin sinä tulit luokseni vinosti hymyillen verta suupielessä. Säikähdin kovasti, koska pelkäsin että sinuun oli sattunut pahemminkin, mutta hymyilit ja näin että sinulta puuttui pari hammasta. Sinä vain totesit naureskellen ettei pidä surra irronneita hampaita, sillä nyt tilalle saa kultahampaat. Näin sitä lapsuudessani paljon, jos joltakulta irtosi hammas, hän sai kultahampaan tilalle...jos oli varaa. Tai jos jalka meni poikki, niin puujalka tilalle tai silmän paikalle silmälappu tai lasisilmä. Aina pystyttiin korvaamaan puuttuva osa jollain keinoin, eli ei tarvinnut huolehtia mitä tulisi menettämään, koska uutta tulisi tilalle, ehkäpä vielä jotain parempaa.

Mutta isä, kuinka minä saan sinut takaisin? Kuka voisi korvata sinut tai mitenkä voisin saada viattomuuteni takaisin? Olisitpa sinä nyt antamassa viisaita neuvojasi minulle, sillä en enää keksi muuta keinoa kuin armoton kosto...En tiedä pitäisitkö suunnitelmastani, olisiko se hyvä vai täyttä hulluutta...mutta toivon että jos epäonnistun, niin pääsisin sinun luoksesi. Rakastan sinua isä, vaikka löytäisinkin oikeat vanhempani, niin haluan sinun tietävän että olet ollut maailman paras isä, enkä olisi voinut toivoa parempaa!