Afrikka

Negari

Salomon ympärillä oli niin suuri kirkkaus, että häntä pystyi katsomaan vain hädin tuskin. Hänen kätensä olivat kohotetut, Aaronin sauva toisessa kädessä, hänen lihaksensa jännittyneet ja jokainen jänne piirtyneenä näkyviin hänen ihollaan. Kasvoillaan hänellä oli äärimmäistä keskittymistä kuvaava ilme, ja hänen huuliltaan virtasivat profeettojen sanat, yhdisteltynä uudelleen niin että ne kertoivat uutta sanomaa, sinetöivät hänen edessään olevan holvin. 

Samassa kirkkaus katosi, Salomo putosi polvilleen ja hänen huuliltaan karkasi tuskan huuto. Hänen kasvonsa olivat painuneet alas ja kirkkauden jäänteet hohtivat hänen kasvoillaan, ja sauva otti tukea maasta. "Herra armahtakoon meitä, olen liian heikko!", hän huusi suureen ääneen. Salomo kohotti katseensa kohti taivasta, yksi kyynel poskellaan valuen, ja kuiskasi: "Isä, tämä ei tule kestämään. Armahda häntä jonka pitää korjata tämä kaikki!" Ja sillä hetkellä suuri pelko valtasi meidät kaikki.

        -Osittainen käsikirjoitus

         Pelastettu salomon temppelin raunioista 1452

         Vatikaanin kirjaston kokoelmat

Vihdoinkin odotus oli ohi. Kun kaikki mitä rakastat on vaarassa, on kovin vaikea odottaa paikallaan kalpeiden, aurinkoa aivan liian vähän nähdeiden munkkien rapistellessa ikivanhoja pergamentteja etsiessään kuumeisesti tiedonjyvää, jota tarvitset jatkaakesi. Ja nyt tietoa on riittävästi jotta ensimmäiset askeleet voidaan ottaa. Heidän on mentävä Afrikkaan!

        -Isä Ferdinando

Sankarimme lähetettiin Vatikaanin kullan, loiston ja kulttuurin keskeltä Afrikkaan etsimään puuttuvia jalokiviä. Kontrastin kodin ja määränpään välillä ei olisi voinut olla suurempi. Totta, Afrikassa ei ollut hienoja katedraaleja, kullattuja astioita ja hienoa taidetta, mutta siellä oli suuria viidakoita, julhiä kallioita ja Luojan luoma luonto esillä väärentämättömän, peittämättömänä ja ilman sivistyksen pintakiiltoa. Afrikka oli kaikessa, kiivaudessaan ja vaarallisuudessaankin rehellinen - sieltä ei kultausta raaputtamalla löytynyt mädänneisyyttä, korruptiota, sairautta, tuskaa ja kuolemaa. Oliko sivistys todella jotain tavoittelemisen arvoista? Pystyisikö ihminen todella tekemään jotakin paremmin kuin Luoja?

He saapuivat etelä-afrikkaan, El Minan kaupunkiin. Afrikan ensimmäinen ja suurin eurooppalaistukikohta, jos jossakin tiedettäisiin pimeyden tyyssijat, niin täällä. Nopeasti ryhmä kuulikin juoruja - Negarin kaupunki, jonka "valkoinen Jumala" oli jo kerran tuhonnut, oli taas vilkas. Siellä asunut paha oli herännyt entistä kiivaampana ja vaarallisempana, ja paikalliset pelkäsivät mennä lähelle sitä. Paikallinen pappi ei antanut juoruille paljon painoa, sillä "paikallisethan puhuvat mitä puhuvat" ja "missä tässä Jumalan hylkäämässä maassa ei ole pimeyttä?", mutta suostui järjestämään sankareillemme kantajia.

Sankarimme etsivät ja löysivät oppaan, paikallisen Tendaji Ngozin, joka oli kääntynyt katolilaiseksi ja suistui viemään ryhmän perille Negarin kaupunkiin. He myös järjestivät retkikunnalleen laivamatkan lähemmäs kaupunkia, pitkin afrikan rannikkoa. Perillä he viettivät viikkokausia viidakossa, jossa tuntui kuin kuumuus ja kosteus olisivat vasara pään sisällä, jatkuvasti hikisinä ja likaisina. Mutta lopulta he saapuivat kallioylängön, jonka päällä Negari oli, luo.

Ylänkö oli haljennut kahteen osaan - pienempään, jonka reunat olivat loivemmat ja joita pystyi kiipeämään, ja suurempaan, jossa kaupunki ilmiselvästi olisi. Sankarimme jättivät retkikuntansa alas ja kiipesivät tasangon päälle, mistä heillle avautui henkeäsalpaava näkymä viidakon lehtikattojen päälle - loputon, vihreä meri, tuoksut jotka raikkaassa ilmassa olivat miellyttäviä, ja loputtomien lintujen ja muiden eläinten ääntely. Sisempänä ylängöllä he löysivät ensin halkeaman, joka katkaisi ylängön kahtia, ja pian sitä seurattuaan sillan, jota ikävä kyllä vartio ryhmä paikallisia. Heistä isoin, ja sotamaalauksin koristeltu, huusi jotakin ja ryntösi kohti sankareitamme, muut vanavedessään.

Sankarimme vetivät aseensa (tosin Vladimirin ase jäi kiinni köynnöksiin ja hän joutui repimään sitä alas), ja olivat aluksi puolustuskannalla alkuasukkaiden rynnäkön edessä - erityisesti Meredith vuodatti vertaan verenhimoisten miesten rynnökön edessä. Mutta hetken kuluttu heidän ylivertainen aseistuksensa (tuliaseet aiheuttivat kauhua alkuasukkaissa) ja taitonsa käänsi taistelun kulun - aseensa puusta irroittanut Vladmir oli kuin viikatemies itse ja harvensi alkuasukkaiden joukkoa, mutta jokainen sai kyllä osansa. Voitettuaan taistelun ja hoidettuaan toistensa haavat, sankarimme jatkoivat sillan yli.

Sillan takaa löytyi rauniokaupunki, jota kasvusto ei ollut vielä ehtinyt peittää. Raunioitumisen täytyi olla tuore tapahtuma. Kun he saapuivat eräälle aukiolle kaupungin sydämessä, tornin päälle ilmestyi nainen, joka huusi suureen ääneen vieraalla kielellä, mutta jonka sankarimme kuitenkin ymmärsivät: 

-"Katsokaa! Valkoiset jumalat saapuvat tuhoamaan Negarin jälleen kerran! Tällä kertaa he eivät tule onnistumaan! Siinä missä minun entiset seuraajani palvoivat kuollutta jumalaa, nyt he palvovat minua, sillä minä olen ikuinen! Tuhotkaa heidät!". 

Ja entistä suurempi joukko alkuasukkaita ryntäsi esiin kellareista ja taloista, aseet käsissään ja verenhimo, sokea seuraaminen silmissään.. Miten sankarimme selviävät tästä?

Musta timantti

Lukko pimeyteen

Occulta Vaticano. Vatikaanin salaisuudet. Inkvisitio on hysteerisiä pellejä, jotka pelkäävät omaa varjoaan ja keskittyvät lähimmäistensä vainoamiseen todellisen vaaran sijaan. Occulta on sitä, mitä Inkvisition piti olla. Ainoat, joihin luotetaan riittävästi että he saavat tietää totuuden: pimeydessä liikkuu jotakin. Kristikunnan ensimmäinen ja viimeinen puolustuslinja. He kohtaavat asioita, joita ihmisen ei ole tarkoitettu nähdä, jotta muiden ei tarvitsisi. Ja kun he kohtaavat voittajansa, heidän nimensä unohdetaan.

Tätä ryhmää johtaa Vladmir, alunperin valkovenäläinen rikollinen, sitten inkvisition kuulustelija ja viimeiseksi Occultan agentti. Hänen kanssaan ovat Johan, saksalainen alkemisti, joka voi saada tarvitsemansa tiedon ainoastaan vatikaanin loputtomista kirjastoista, Meredith, Inkvisition kiduttama portugalilainen merirosvo joka etsii vanhempiaan, ja Cristian, Italialainen maanviljelijä jonka perheen epäkuolleet tappoivat ja joka nyt etsii kostoa.

Heidät lähetettiin Doleton kylään, josta kuului kummallisia huhuja - kylässä oli sattunut kuolemantapauksia, jotka virallisesti johtuivat juomisesta, mutta kylän pappi oli asiasta eri mieltä. Kylässä paljastuikin, että he eivät olleet kuolleet juomiseen - ruumiissa oli pienenpieniä pistohaavoja joka puolella!

Asiaa tarkemmin tutkiessa selvisi seuraavaa - ensin oli kuollut paikallinen rikas kauppias, putoamalla talonsa toisesta kerroksesta alas. Hän oli velkaa korttipeleistä neljälle muulle liikemiehelle, joista kolme oli nyt kuollut mystisellä tavalla. Ryhmä päättelee, että velkaisella, kuolleella kauppiaalla saattaa olla jotakin tekemistä asian kanssa, ja palaavat papin luokse saadakseen luvan kaivaa ruumiin ylös. Ennen kuin he ehtivät, kuuluu hautausmaan suunnasta karmea kirkaisu!

Kun he juoksevat kohti ääntä, he kohtaavat jotakin kammottavaa - punertava, sykkivä pilvi keskellä tietä, ja pelsota kankea viimeinen elossa oleva kauppias. Tarkemmin katsoen selviää, että pilvestä lähtee hiuksenhienoja lonkeroita kohti yhtä haudoista - ensimmäisen kuolleen hautaa! Ryhmä juoksee kohti pilveä, sillä vaikka sen uhri olisikin korttihuijari, hän ei ansaitse kuolemaa. Mutta laukauksen ja miekan sivallukset eivät vaikuta pilveen millään lailla, kun taas pilvi tiivistyy heidän ympärilleen ja kasvattaa kuin pensaan piikkejä jotka tunkeutuvat heidän vaatteidensa läpi ja pistelevät heitä, imien heidän vertaan!

Jossakin vaiheessa Johan päättää ottaa pulloihinsa näytteitä savusta - ja Vladmir päättää yrittää häiritä hautaa josta savu tulee. Kummallakaan ei ole vaikutusta.

Lopulta ryhmä tajuaa, että kun savu hyökkää heidän kimppuunsa, se on haavoittuva - ja hakutuu vapaaehtoisesti savun sisään voidakseen tappaa sen. Kun savuvamppyyri taas tiivistyy, he lyövät sen kuoliaaksi. Se oli yrittänyt imeä huijarit kuiviin kuolemassaan, niin kuin huijarit olivat imeneet hänen rahansa kuiviin eläessään.

Kun pilvi hälvenee, paljastuu miten kuollut oli muuttunut vamppyyriksi - tielle tipahtaa punainen jalokivi, joka tummui pikkuhiljaa. Siinä tuntui olevan aivan liikaa viisteitä - vaikka käänsit sitä täyden kierroksen kädessäsi, et palannut samalle puolelle kuin lähdit. Kerättyään jalokiven talteen ryhmä vei korttihuijarin paikallisten viranomaisten huostaan, poltti varmuuden vuoksi ruumiin, ja palasi kotiinsa.

Vatikaanissa ryhmä sai kauhukseen selville, että jalokiven tummuminen oli jotakin kauheaa - ne olivat jonkin muinaisen pahan lukkoja. Kirjoitukset kertoivat, miten kuningas Salomo olis sulkenut Saatanan lukkojen taakse, ja lukkona oli 21 jalokiveä. Nyt tämä yksi oli pettänyt. Occultan täytyisi löytää kivet ja vahvistaa niiden avulla Salomon lumous - kaikki muu olisi nyt toisarvoista.

Cristian Renato

Cristian Renato

"Mom, who is that angry man..?"

Cristian Renato. Juuri täyttänyt 31 vuotta. Aina ystävällisenä ja auttavaisena kylässä tunnettu mies. Pienen rauhallisen maatalon asukas. Auringon nousuun heräävä peltopalansa kyntäjä ja kunnossapitäjä ja Rakastavan vaimonsa puoliso. Pienen tyttölapsen onnellinen isä.

---

Cristian syntyi Italian alueella. Hänen äitinsä kertoi isästä, joka oli alunperin tullut amerikasta, mutta sairastutuaan silloin tuntemattomaan tautiin lähteneen pois, jottei tartuttaisi muitakin. Ilmeisesti isä oli kuollut, sillä hän ei koskaan enää palannut.

Muuten hän sai elää aivan tavallista elämää, aina siihen asti kun eräänä yönä heräsi perheensä kauhunhuutoon talonsa ulkopuolelta. Rynnättyään ulos hän näki talon olevan keskellä käveleviä vainajia ja olioita jonka kaltaisista oli lukenut vain uskonnollisista kirjoista. Lisan ja 4-vuotiaan Emilian juostessa kauhuissaan kuolleiden seasta talolle, Cristian myös juoksi heitä kohti oven vieressä ollut kirves aseenaan.

Miksi niin oli tapahtunut kukaan ei tiennyt. Ilman johtolankoja tai syytä jäädä kaupunkiin hän poltti talonsa ja sen sisällä sängyllä makaavat puolisonsa sekä lapsensa ruumiit. Ehkä niin saisi jätettyä entisen elämänsä paremmin taakseen.

Nyt 32 vuotiaana menneisyydestä tietää muutama ihminen. Se on silti eri asia tietävätkö kuinka se häneen on vaikuttanut, tai kuinka se häneen ehkä vaikuttaa edelleen.