Meredithin päiväkirja - osa 2

Siitä on muutama viikko kun rantauduimme Afrikkaan ja matka on vain monimutkaistunut siitä, mitä viimeksi olen saanut yksityisyyttä kirjoittaa. Tällä hetkellä istun afrikkalaisen heimon, yhden niistä monista, savimajassa ja olen toipumassa. Kun rantauduimme Afrikkaan aloimme heti etsiä tietoa tehtäväämme varten ja kierrellessämme ympäriinsä näin isän laivalla olleen yliperämiehen. Oli samalla ihastuttavaa ja tuskaisaa jutella ja muistella menneitä, mutta nautin siitä vähäisestä ajasta mitä saimme viettää yhdessä. Onneksi huomasin Vladimirin ja Johanin tulevan sisään ja sain hämättyä heitä niin, etteivät he nähneet häntä. En luota Vladimiriin, sen enempää kuin Johaniin tai Cristianiinkaan. He eivät ansainneet silloin luottamustani eivätkä tule koskaan ansaitsemaankaan!

Muutamien kyselyiden jälkeen saimme kokoon karavaanin, jonka kanssa lähdimme huhujen perään viidakon sydämeen. Ilma oli tavattoman tukahduttava ja kostea. Kunhan pääsen täältä takaisin Vatikaaniin, niin aion kylpeä viikon! Muutamien päivien vaelluksen jälkeen tapasimme sitten ”iloisen” soturijoukon, joka päätti sitten hyökätä kimppuumme. Taistelu meni välillä yllättävän tiukille, mutta voitimme, enkä sentään siitä taistelusta ole toipumassa tällä hetkellä...Vaan siitä seuraavasta joka odotti riippusillan tuolla puolen.

Saavuttuamme kanjonin toiselle puolen, siellä oli raunioita ja sieltä läheiseltä kukkulalta joku naikkonen huuteli jotain uhkauksia ja sitten suuri soturijoukko olikin tulossa kimppuumme. Vedin nopeasti aseeni ja olin taisteluvalmiudessa. Juoksimme erään sortuneen seinämän luokse, joka antoi hyvin suojaa. No olisihan minun pitänyt arvata, että Vladimir JÄLLEEN kerran tekee jotain typerää ja kadottaa aseensa. Hän vielä tapattaa meidät kaikki. Sitten hän vielä aloitti keskellä sitä pienimuotoista sotaa kinan Cristianin kanssa, kun tämä ei antanut hänelle miekkaa. No turpiinsa se vanhus otti ja koska hänellä ei ollut asetta, heitin hänelle oman miekkani ja päätin taistella tikareillani. Ei niinkään että luottaisin häneen, en vain halua kuolla tänne Jumalan hylkäämään paikkaan....tai niin ainakin toivoin.

Taistelu alkoi kääntyä meidän voitoksi, (en haluaisi myöntää, mutta kiitos kuuluu Johanin ihme puteleille, joissa oli aina ihmeellistä ainetta ja savua) niin se kalliolla huudellut naikkonen tulee paikalle jonkun korston ja kolmen nuoren tytön kanssa ja alkaa yksikseen taistella meitä vastaan. Yritän monesti ampua häntä, mutta aina joku soturi tuli tielleni ja jouduin väistämään, jolloin tähtäykseni meni pieleen. Lopulta menetin hermoni ja iskin tikarit heidän silmiinsä. Kuitenkin lopulta onnistuimme tappamaan sen naisen, mutta sitten yksi tytöistä kirkaisi ja juuri tappamamme nainen oli hänen paikallaan. Mikä paholainen!

Sitten ei mene kauaa on Cristian käy meidän kimppuumme. Typerys! Ei pystynyt vastustamaan sen naikkosen lumousta edes hetkeäkään ja melkein tapatti meidät. Jälleen kuitenkin saamme tapettua sen vampyyripaholaisen, mutta hän vain meni seuraavaan tyttöön. Sillä välin Cristian oli vapautunut lumouksesta, mutta hän meni ja tappoi jäljellä olleen tytön. Hän oli viaton ja kauhuissaan!

Lopulta kun tytöt ja korsto olivat kuolleet ja vampyyripaholainen alkoi vedellä viimeisiään, tunsin kuinka hän yritti ottaa minua valtaansa. Muistan kuinka vastustin valtavasti, mutta sitten hän olikin sisälläni ja en kyennyt hallitsemaan itseäni. Seuraavaksi muistan kuinka tappelin Cristianin kanssa ja sitä seuraavaksi olinkin köytettynä ja puussa kiinni. Jos olisin ollut oma itseni, niin olisin takulla antanut Cristianille kunnon selkäsaunan! Kehtasikin koskea minuun.

Tässä tilassa ollessani en muista paljoa, mutta tarvitseeko sitä olla kovin selvillä mitä ympärillä tapahtuu, kun ei pysty tekemään mitään? Muistan toisten äänen ja keskustelut ja myöhemmin vanhan poppamiehen äänen myös. Seuraavan päivänä he raahasivat minut kauaksi viidakkoon ja väkisin juottivat minulle jotakin litkua, jonka se poppamies oli keittänyt. Sitten....minä kuolin!

Ne niljakkeet tappoivat minut! Jälkikäteen vieläpä vähättelivät tilannetta, koska olin vain ollut kuoleena HEIDÄN mielestään vain hetken, mutta eivät he tiedä miltä se minusta tuntui. Kun kuulee, kuinka oma sydän yhtäkkiä alkaa nopeasti hidastua ja lopulta pysähtyy. Kaikki hidastuu, mustuus, pimeys nielaisee ja sitten tulee kylmyys. Siitä muutamassa hetkessä kävin läpi kaiken, mitä koin kidutussellissä uudelleen ja uudelleen. Sitten näin valoa ja puita ja tunsin kamalaa poltetta sekä näin Johanin kaavun kun hän paransi minua. Jos minulla olisi ollut voimia, olisin tappanut heidät kaikki siihen paikkaan, mutta vaivuin vain mustuuteen.

Siitä on nyt viikko ja voimani ovat palautuneet, mutteivät kuitenkaan kokonaan. Tunnen kuinka osa voimastani on tipotiessään, mutta kosto kannustaa minua pysymään sisukkaana. Huomenna jatkamme matkaa ja menemme täyttämään sen myrkyn keittäneen poppamiehen pyyntöä, jonka nuo maan matoset menivät lupaamaan.

Isä, jos olisit vielä elossa, niin...(kolme pisaraa tipahtaa paperille).


-Otteita Meredithin päiväkirjasta
 Vatikaanin arkisto

Meredithin Päiväkirja - osa 1

Afrikkaan?! Siitä on hyvin kauan, kun viimeksi olen sielläkin käynyt. Tällä kertaa tosin menemme sen toiselle puolelle vilkkaimpaan satamaan mitä siellä on. Jos olen siellä käynyt, niin olen ollut sitten vielä lapsi, sillä en viime vuosien varrelta muista tätä paikkaa. Kävimme isän kanssa usein Afrikassa ja sieltä löytyi aina paljon hienoa ja mielenkiintoista tavaraa. Medaljonki, jonka sain nuorena tyttösenä isältä on kuulema peräisin jostain kaukaa joltain voimakkaalta henkilöltä tai jotain vastaavaa, isä ei kertonut niin tarkkaan....

Voi miten kaipasinkaan merta! Sen suolaista tuoksua ja voimakkaita tyrskyjä jotka nostattavat välillä laivan melekin lentoon, sen villiä luonnetta ja suuruutta! Tosin muutama pieni yksityiskohta vähän pilasi merimatkaani ja ne ovat nuo muutamat kaksilahkeiset...MIEHET! Onneksi sain suurimman osan matkasta olla omissa oloissani ja nauttia siitä ”vapaudesta”....Isä, kaipaan sinua, olisitpa vielä täällä.


-Otteita Meredithin päiväkirjasta
 Vatikaanin arkisto

Eksyksissä ajassa

Pitkällisen pohdinnan ja todisteiden punnitsemisen jälkeen tämä tuomioistuin määrää sovintojen kammion käytön lopetettavaksi. Viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaaneet, että mikäli kammion valvojat menehtyvät onnettomuudessa, sinne tuomitut joutuvat elämään nälkäkuolemansa uudelleen ja uudelleen jopa vuosikymmenien ajan. Kammion kaukainen sijainti tekee jatkuvista tarkistuksista mahdottomia, ja nykyinen paikka on ainoa jossa voimalinjat kohtaavat sopivalla tavalla. Niinpä kammion siirtäminen ei tule kysymykseen. Politiikan tekoon on löydettävä toinen keino, ja sopu on löydettävä lyhyemmässä ajassa.

     -Otteita ikivanhoista kirjoituksista, löytynyt saksan rannikolta luostarin arkistoista 1540. Ei voitu 
      sovittaa mihinkään historian ajanjaksoon, todettu huijaukseksi 1543. Huijarin motiivi epäselvä.

Meredith tapettiin ja herätettiin eloon, mutta timantti ei ollut vamppyyrikuningattaren sisällä - ja nyt ryhmämme oli autettava poppamiestä lupauksensa mukaan. Sankarimme odottelivat noin viikon verran kylässä, parantelivat haavojaan ja odottivat että Meredith olisi riittävän vahva makustamaan. Lopulta tuli aika täyttää lupaus poppamiehelle. Hän kertoi, kuinka jokin aika sitten oli sattunut pienehkö maanjäristys, ja kuinka jumalten voiman näytös varmasti tekisi alueen yrteistä voimakkaampia taikajuomien raaka-aineita. Hänen tyttärensä oli lähtenyt etsimään yrttejä alueelta, mutta ei ollut palannut takaisin. Nyt poppamies oli huolissaan.

Ryhmämme suuntasi kohti pohjoisen kukkula-aluetta, jossa järistys oli tapahtunut. Matka viidakon halki oli kuin ensisuudelma - kuuma ja kostea. Muutaman päivän saunakuurin jälkeen avoimen kukkulamaaston näkeminen oli helpotus. Kukkuloita tutkiessa löytyi muutama paikka, jossa kukkulanrinne oli vierinyt alas - ja eräästä kukkulasta oli paljastunut ikivanha talo!

Talo oli rakennettu valtavista kivipaasesista, uskomattoman sileistä ja ilman mitään työstön jälkiä. Sisällä näkyi puiset portaat jotka jatkuivat syvemmälle maan alle. Partio otti mukaansa Tendajin ja kolme kantajaa ja alkoi laskeutumaan maan syvyyksiin. Mutta kun he olivat pääseet lähes pohjalle, ikivanhat puuportaat romahtivat heidän allaan ja he löysivät itsensä haukkomasta henkeään puukasasta - ja Cristian oli pudonnut Meredithin päälle.

Huone oli neliskanttinen, kivinen, ja yhdellä sivulla oli jykevä ovi, jossa oli teljet tällä puolella - sen tarkoitus oli selkeästi pitää jotakin sisällä. Keskellä huonetta oli sileä, musta alttari. Seinillä oli kirjoitusta, mutta sitä oli yritetty tuhota taltalla. Ja romahduksen pöly ei laskeutunut, vaan jäi leijumaan ilmaan, paikalleen kunnes joku sitä liikutti. Paikan tunnelma oli kummallinen, irrallinen maailmasta. Johan tutki piirtokirjoituksia, ja hämmästkyksekseen huomasi että ne muistuttivat latinaa. Jäljellä olevista kohdista hän sai selville irrallisia viittauksia riitoihin ja sopimisieen, sekä kehotuksen vuodattaa veriuhri alttarille. Tendaji oli sitä mieltä, että tämä oli pyhä paikka, viilsi kämmeneensä ja vuodatti vertaan alttarille.

Ryhmä jätti kantajat huutelemaan ylös ja pyytämään köyttä, kun he itse lähtivät syvemmälle kompleksiin. Mutta kun he pääsivet pienen matkan oven takaiseen käytävään, maailma vääristyi, sankareitamme huimasi hetken, ja he olivat jälleen puukasassa, muistikuvat edellisestä kerrasta hämäriä. Tendaji taas huusi suureen ääneen "EI!", ja välittömästi tämän jälkeen näytti hämmentyneeltä. Kysyttäessä hän kertoi, että he olivat menneet koko kompleksin läpi, ja näkivät kuinka mustapukuinen mies uhraa poppamiehen tyttären, kunnes maailma vääristyi.

Sankarimme yrittävät useamman kerran päästä eteenpäin, juosten ja hiipien, mutta joka kerta maailma vääristyy, ja joka kerta he muistavat vain hämärästi aiempia kertoja. Lopulta he kokeilevat vuodattaa vertaan alttarille, ja kas kummaa - he pääsevät syvemmälle luolastoon.

Oven takaa paljastuu käytävä, josta oikealta puolelta löytyy makuuhuone joka on muutettu työhuoneeksi, jossa on latinankielisiä kirjoja. Johan lukee niitä Vladmirin kanssa, mutta ne ovat vaikeaselkoisia maagisia tutkielmia, ja he eivät saa niistä sen enempää selvää lyhyessä ajassa. Vasemmalta löytyy keittiö, jossa on ikivanhoja, mutta silti hyväkuntoisia astioita. Yhdestä kaapista löytyy tuoretta ruokaa.

Keittiöstä menee portaat alas, ja päädytän saliin, jossa on pöytiä, kaksi ovea vastakkaisilla puolin huonetta, ja musta alttari keskellä huonetta, tosin tällä kertaa altarin pinnassa on mystisiä kaiverruksia. Huoneen kumpaakin päätä vartioivat paikalliset, palkkasotilaan näköiset köriläät, ja alöttarille on köytetty pakokauhuinen, mustahiuksinen tyttö. Hänen päälleen on kumartunut messuava, mustaan kaapuun pukeutunut valkoihoinen mies, jolla on tikari kohotetuissa käsissään.

Sankarimme yrittivät useampaan kertaan estää uhrauksen, mutta joka kerta joku kuoli. Aina kun joku sai kuoliniskun, oli se sitten tyttö, messuaja, palkkasoturit tai sankarimme, kaikki alkoi taas alusta. Lopulta sankarimme onnistuivat kolkkaamaan vartijat, vapauttamaan pelästyneen tytön alttarilta makaamasta, ja pakenevat. Tajuttomat kidnappaajat he sulkevat lukkojen taakse.

Vastapäisestä ovesta paljastuu samanlainen keittiö-makuuhuone-järjestely kuin he olivat jo tutkineet, mutta tässä makuuhuoneessa selkeästi nukkuivat palkkasoturit. Ja tällä puolella piirtokirjoitukset olivat ehjiä, ja portaat paikallaan! Piirtokirjoituksista selvisi, että tämä oli Atlantislaisten keino ratkaista riitoja - riidan osapuolet lukittiin sisään, ja he eivät voineet kuolla eivätkä päästä ulos ennen kuin sopivat riitansa, koska jonkun kuollessa aika tilan sisällä kelautuisi takaisin edelliseen hetkeen, kun joku tuli sisälle tai poistui tilasta. Veriuhri alttarilla oli tarkoitettu sitomaan heidän tietoisuutensa paikalleen ajan virrassa, jotta he muistavat edelliset elämänsä täällä. Jos kidnappaajat (tyttö kertoi miten miehet olivat kidnapanneet hänet) eivät pääsisi ulos lukkojen takaa, he kuolisivat nälkään, uudelleen ja uudelleen. Tosin he eivät muistaisi aikaisempia kertoja.

Sankarimme palauttavat tytön isänsä luo, ja seuraavat seikkailut odottavat heitä.

Cristianin muistiinpanot - Nakari

Saimme tehtäväksi lähteä afrikkaan etsimään aijemman kaltaista jalokiveä. Matka sujui ongelmitta, joten en siitä kovin paljoa muistakaan. Lievää matkapahoinvointia. Kannella raikui jossain vaiheessa myös lauluni, jonka sanat muistan vieläkin kirjoittaakseni ne ylös:

"Mellu taas kerran kirkkoon lähti!

Sielä se munkit pataluhiks sätti!

Munkit ne rähjästä tykänny ei.

Mellun siis haukkumaan kenneliin vei!"

"Hei! Hei! Ja rommia-" et cetera.

Toisaalta mieleen jäi joku yö nukkumaan lähtiessäni myös kuva hänestä seisomassa laivan keulassa merelle katsoen. Kuu paistoi. Mieleen tuli ajatus miten rappiolla ehkä oikeasti olenkaan..

Puhuimme El Minassa olleen papin kanssa, mutta hänkin oli yhtä hyödytön kuin munkit ja papit yleensäkin. Joka tapauksessa saimme myöhemmin löydettyä oppaan ja muutaman kantajan, sillä olimme lähdössä kuulemiemme huhujen perään Negariin.

Jätettyämme karavaanin taaksemme, tulimme viidakon läpi pitkälle riippusillalle. Sitä oli vartioimassa alkuasukkaan näkoisiä miehiä. Nähdessään meidät he hyökkäsivät kimppuumme, jolloin Vladin mela jäi kiinni köynnöksiin. Hyvä ettei heitä ollut enemmän! Vaikka haavoja tulikin päätimme silti jatkaa eteenpäin.

Sillan toisella puolella Negarin kaupunki oli raunioina. Sen keskustaan mennessämme näimme Tornin päällä seisovan hyvin kauniin naisen. Harmi että hänkin halusi meidät hengiltä. Juoksimme läheiseen raunioiden kulmaan, jotta olisimme paremmin suojassa. Vihollisia oli niin paljon, että ilman Johanin kaasu- ja tulitemppuja olisimme varmasti kuolleet. Ehkä joskus on hyvä olla demoninkesyttäjäkin matkassa... ...vaikka hänestä pidänkin, oli lähellä ettei vahingossa uponnut miekka hänenkin kurkustaan läpi.

Ja Vladimir hukkasi aseensa taas. Tällä kertaa oikein heitti sen pois, koska ei ilmeisesti sellaisia tarvitse. Ja rupesi vielä repimään minulta miekkaa. Pitäisi paremman huolen varusteistaan! Minä teen aivan yhtä paljon kahdella miekalla, kuin me molemmat yhdellä. Muuten häntä johtajana jokseenkin vielä kunnioitan.

Sitten Nakari tuli kuvioihin. En tiedä mikä minuun meni, mutta yhtäkkiä hän oli kauneinta mitä koskaan olen nähnyt. Enkä oikeastaan muuta nähnytkään kuin hänet. Häntä pitäisi suojella, millä hinnalla hyvänsä! Iskin Vladiakin muutaman kerran ajatellen "Mitä ihmettä olen tekemässä?!" Jumala minua auttakoon jos samankaltaista tapahtuu uudestaan ja Johan osuu eteeni.

Selkiydyttyäni huomasin, ettei Nakari niin kaunis ollutkaan vihaisena hampaidensa välistä huutaessa. Ei mennyt kauaa kun survoin miekan hänen suunsa läpi multaan. "Luuletteko tappavanne minut noin helpolla?!" Lähistöllä oli kolme nuorta naista vaaleissa vaatteissa, joista yksi oli muuttunut Nakariksi! Heidän seurassaan oli myös lihaksikas mies, joka syleili pääkalloa. Hänen kaatuessaan takanani neidot eivät tehneet paon eleitä. Vlad murskasi varmuudeksi pääkallon. Myös Nakari kuoli jo toisen kerran ja oli toisen tytön tilalla. Oli vain ajan kyse kun hän siirtyisi viimeiseen. Ehkä.. Vai olenko murhaaja..?

Meredithin silmissä näkyi viha minua kohtaan. Jopa silloin kun Nakari valtasi hänet..

Löin aseen hänen kädestään. Jos hän oli tietoinen mitä tapahtui en ihmettele, jos vihaisi minua vielä enemmän painittuani hänet puolustuskyvyttömäksi. Myöhemmin oppaamme lähti etsimään lähistöiltä noitatohtoria. Ehkä hänenlaisensa tietäisi kuinka saada Meredith takaisin.

Löydettyämme läheisen heimon luo ja noitatohtorin lähdettyä etsimään aineksia juomaan, vartioin Nakaria yöllä. Mokoma ei suostunut syömäänkään. Muiden nukkuessa Nakari kysyi "Miksi yrität huolehtia minusta?" Se olikin ainoa lause jonka kuulin hänen sanovan hiljaa.

Noitatohtorin palattua menimme viidakkoon ja kolmistaan he pakkojuottivat juoman Nakarille. Huudon mukana puut, lehdet ja maa ympärillämme jäätyivät. Meredith hädin tuskin onneksi selvisi hengissä.

Toivottavasti hän on kunnossa.

Ote Cristianin muistiinpanoista

Meredith

Meredith on 26-vuotias tummaverinen ja temperamenttinen merirosvo, joka ei ole koskaan tavannut biologisia vanhempiaan. Hänellä oli kasvatti isänään merirosvokapteeni joka oli ottanut  Meredithin hoteisiinsa kun tämä oli aivan pieni tyttönen. Merirosvojen seurassa Meredithillä oli yllättävää kyllä hyvä lapsuus ja hän rakasti yli kaiken ottoisäänsä ja tämän miehistön jäseniä. Meredithin varttuessa merirosvojen seassa hänestä tuli yhtälailla osa heistä ja naiselliset piirteet jäivät huomiotta, vaikka kuinka osa miehistöstä yritti saada häntä käyttäytymään kuin paraskin lady, mutta turhaan. Meredithillä oli onnellinen elämä, kunnes hänen isänsä laiva saatiin kiinni ja koko miehistö, nähet mukaan lukien vangittiin ja toimitettiin Vatikaaniin kuulusteltavaksi. 

Kun Meredithin ottoisä ja kumppanit pidätettiin, Meredith oli tuolloin 25-vuotias. Vangitsemisen jälkeen Meredith ei enää koskaan nähny rakastava ottoisäänsä, vaan sai myöhemmin tiedon, että tämä oli teloitettu. Osa miehistöstä oli päässyt pakenemaan, mutta toinen osa oli teloitettu. Meredith oli tuolloin yksin ja kaiken pimeyden, kidutuksen ja kivun keskellä hän vannoi kostoa Vatikaanille ja vangitsijoilleen. 

Lukuisten erilaisten kidutusmenetelmien ja kertojen jälkeen tuli päivä, jolloinka hänet vietiin erään papin eteen ja hänelle tarjottiin armahdusta, jos Meredith suostuisi palvelemaan Vatikaania. Olihan hän vain nainen ja hänellä oli paljon tietoa merirosvojen kauppa satamista ja rosvoilureiteistä. Meredith ei hyväksynyt mitään aneita ja ilmaisi halveksuntansa pappia kohtaan, jonka seurauksena häntä rangaistiin miten naista vain voi rangaista. ( Täältä alkoi Meredithin miesviha ). Myöhemmin Meredithin luokse tuli samainen pappi ja ilmoitti, että jos Meredith palvelisi Vatikaania, hän saisi tietää biologisten vanhiempiensa nimet ja sijainnin. Ainoa asia mitä Meredith oli halunnut koko ikänsä tietää, oli hänen vanhempansa, joten pitkin hampain hän suostui tähän ehtoon ja niin hän päätyi Vladmirin joukkoihin...

Meredithin kuolema

Vuonna 1252 Paavi Innocent IV näki tarpeelliseksi eroittaa harhaoppisten metsästys ja muu poliittinen toiminta todellisesta sodasta pimeyttä vastaan. Toukokuun 15. päivä hän antoi paavillisen julistuksen Ad Extirpanda, joka nimellisesti käsitteli inkvisiittoreiden oikeuksia kidutukseen, mutta todellisuudessa erotti Occulta Vaticanon laajemmasta inkvisitiosta. Sen jälkeen päätös on osoittautunut oikeaksi - inkvisitio keskittyy enemmän ja enemmän omien pelkojensa jahtaamiseen, ja on kauan sitte unohtanut alkuperänsä. Occulta jatkaa työtään kristikunnan puolustajina, ilman että heidän pitää vaivata päätään kylähulluilla ja erioppisilla. Alkuperäinen julistus on lukittu vatikaanin arkistoihin.

Ryhmämme juoksi henkensä kaupalla lähimpaan raunioituneeseen torniin, mikä tarjosi heille suojaa nuolia vastaan. Kohta verenhimoisten alkuasukkaiden laumat tulvivatkin kulmien ohi, ja Meredith, Cristian ja Vladmir ottivat ne vastaan. Meredith ja Cristian tekivät työtä käskettyä, mutta kun Vladmir yritti laajalla iskulla haavoittaa useita alkuasukkaita, hänen otteensa lipesi ja hilpparinsa lensi kauas pois - hän oli nyt aseeton villien edessä.

Sillä aikaa Johan valmisteli pulloistaan myrkkyä, jota hän heitti heidän suojakseen niin että jokainen heimolainen joutui kävelemään sen läpi, ja tulta, jolla sytytti useita heistä tuleen. Lopuksi hän vielä heitteli muutaman räjähtävän alkemisen seoksen, jotka repivät heimolaisia kappaleiksi, ja loitsuillaan levitti tulta. Vastapainoksi aikasemmasta toiminnastaan, hän oli nyt ryhmän tehokkain taistelija!

Tällä välin Vladmir oli paennut Cristianin luo ja yritti vetää toisen miekan tämän vyöltä - Cristian ei halunnut luopua aseestaan, edes Vladmirille, ja tästä sysi tätä kauemmaksi häiritsemästä taisteluaan - hetki joka kuluisi aseen antamiseen voisi olla kohtalokas. Lopulta Vladmir kuitenkin onnistui saamaan itselleen aseen, ja oli taas hyödyksi taistelussa.

Kun ryhmä oli hukkumassa alkuasukkaiden mereen, Tendaji kolmen kantajan kanssa ryntäsi paikalle - hän oli saanut todella pahat aavistukset, houkutellut muutaman kantajan mukaansa ja juossut auttamaan! He vetivät jousensa ja tekivät osansa taistelussa.

Kun kävi selväksi, että alkuasukkaat olivat häviämässä, Nakari astui esiin. Hänen mukanaan oli suuri ja lihaksikas alkuasukas joka kantoi kalloa käsivarsillaan, ja kolme nuorta, valkopukuista neitoa. Hän alkui sättimään ja kannustamaan omiaan, ja alkuasukkaat kävivätkin hyökkäykseen uudella raivolla - mutta se oli liian myöhäistä. Sankarimme olivat jo voittaneet sen taistelun, ja viimeisteltyään työnsä he käänsivät huomionsa kohti vamppyyrikuningatarta. Pian kallonkantaja oli jo maassas ja Vladmir oli polkaissut kallon rikki, mikä nostatti raivon karjaisun kuningattaren huulilta. Mutta kun kuningatar kaatui miekan lävistämänä, taistelu ei ollutkaan ohi.

Yhden neidoista kasvot vääntyivät kuin savi valajan käsissä, ja heidän edessään seisoi Nakari. "Luuletteko tappavanne minut noin helpolla?". Mutta kaikki alkuasukkaat kuolleena Nakarista ei ollut paljon vastusta sankareillemme - hän, ja hänen neitonsa, makasivat pian taistelutantereella. Mutta he eivät olleet ainoat naiset paikalla! Epätoivoisena Nakari, jonka kallo oli sirpaleina, yritti vallata Meredithin ruumiin, ja onnistui! Hänen kasvojensa tilalla oli nyt  Nakarin kasvot! Haluamatta tappaa ystäväänsä, Cristian käy painimaan hänen kanssaan ja voittaakin ottelun. Sankarimme sitovat Meredithin, toistensa haavat, ja pohtivat "Mitä nyt?"

He lähettävät Tendajin etsimään paikallisia heimoja, toivoen että heidän joukossaan olisi noitatohtori, joka osaisi avustaa heitä tässä asiassa - heidän löytämänsä Grimoire oli jollain paikallisella kielellä, eivätkä he osanneet tulkita sitä. Illalla Tendaji palasikin, illmoittaen löytäneensä heimon ja noitatohtorin. Ryhmän saavuttua kylään noitatohtori paljastuu valkotukkaiseksi, valtavan ryppyiseksi mieheksi. Ryhmämme tiedustelee, miten Meredithin saisi vapautettua, ja Tendaji tulkkaa.

"Paha juju. Ei lähde kuin kuolemalla."

Noitatohtori myös varoittaa, että muutamassa päivässä Meredith on kuollut, Nakari tuhonnut vanhan persoonallisuuden. Ryhmämme on jo valmis luovuttamaan kuullessaan nämä sanat, kun noitatohtori jatkaa:

"Mutta voin keittää juoman, joka tappaa hänet. Hetkeksi".

Mutta noitatohtori vaatii hinnaksi lupauksen auttaa häntä ongelmansa kanssa - hän ei suostu paljastamaan ongelmaansa etukäteen. Saatuaan lupauksen maksusta hän sekoittaa juoman kuraresta ja joistain muista yrteistä, ja lähtee ryhmän kanssa metsäaukiolle, kauas muista naisista. Juoma juotetaan pakolla Meredith/Nakarille, joka hetken päästä alkaa kirkumaan ja kouristelemaan. Lopulta Meredith jäykistyy, kaikkialta heidän ympäriltään kuuluu kammottava, ylimaallinen kirkaisu, ja kaikki kymmenen metrin säteellä peittyy jäähän.

Meredith oli kuollut. Nyt oli Johanin tehtävä pelastaa hänet, jä hetken yriettyään hän onnistuukin siinä - noitatohtori oli annostellut myrkyn oikein. Myrkky on kuitenkin tehnyt vahinkoja Meredithin ruumiissa, ja hänen lihaksensa ovat heikot kuin pikkulapsella. Mutta hän oli elossa.