Meredithin päiväkirja, Budapest, Osa 2

Hämmennys siitä, että Alicia oli minun siskoni oli suuri, mutta vielä suurempi hämmennys oli se, että minulla ylipäätänsä oli olemassa sisko...Oliko hän minua vanhempi vai minua nuorempi sisko? Entä mitä hän tiesi vanhemmistamme, oliko minulla muutakin perhettä?

Alician vastaus oli kuin olisin saanut kylmää vettä saavillisen niskaani, eikä sekään olisi riittänyt kuvamaan miltä minusta tuntui kun Alicia ilmoitti, että äitimme oli kuollut isämme käden kautta, eikä hänellä ole perhettä, saatikka siskoa.

Se siitä sitten! En kuitenkaan anna periksi Alician suhteen. Mitään muuta en ole kaivannut kuin saada tietoa ja löytää vanhempani ja nyt saankin siskon. Tästä tilaisuudesta en aio luopua, tuli mitä tuli!

Olimme saaneet demoni-ihmiset puolellemme ja ainut, joka tulisi saada taivuteltua puolellemme olisi Gross. No, se ensimmäinen tapaaminen ei sujunut hyvin ja Gross oli aika tulinen kun ilmotimme että kardinaali oli vampyyri ja aioimme tappaa tämän. Se oli yksi nopeimmista ulosheitoista, joita en ole edes kapakassa nähnyt. Niinpä olimme jonkin aikaa vailla suunnitelmaa, kuinka saisimme Grossin vakuutettua siitä, että kardinaali todellakin oli vampyyri.

Onneksi monien sattumusten kautta saimme tietoomme, että katedraalissa oli lukuisia salakäytäviä ja yksi niistä johti muun muassa kardinaalin yksityistiloihin ja vielä sen lisäksi saimme tietoomme, että kardinaalilla oli tapana huvitella prostituoitujen kanssa kerran viikossa. Kuinka inhottavaa...molemmilta tahoilta! En voi sietää sellaista, jos se olisi minusta kiinni, niin jokainen porttola saisi sulkea ovensa ja polttaa rakennukset maan tasalle!

Tiedossamme oli siis seikat, että kardinaali oli vampyyri joka loi lisää vampyyrejä ja katedraalissa oli lukuisia salakäytäviä. Niinpä lähdimme etsimään arkkitehtia, joka oli suunnitellut ja rakentanut katedraalin.

Löysimme talon ja oven avasi varsin roteva ja uhkea nainen, mutta hän päästi meidät sisään. Josko löytäisimme piirustukset. Jotta työmme helpottuisi, Johan päätti muuttua koiraksi emännän tietämättä, etsien Vladimirin ja Christianin kanssa papereita sillä välin, kun minä ja Alicia veimme emännän huomion muualle. Talosta ei löytynyt mitään, mutta mitä löytyi, olimme hyvin yllättyneitä ja hieman järkyttyneitä. Ensinnäkin ullakolla oli balsamoitu ruumis ja talon emäntä ei ollut emäntä lainkaan, vaan arkkitehti -mies, joka oli lavastanut oman kuolemansa ja pukeutui naiseksi, jotta kardinaali joukkoineen ei löytäisi tätä ja tappaisi tätä niin kuin siskonsa, jonka hän oli laittanut ullakolle. Ikään kuin jonkinlainen muistoalttari.

Muutamien sananvaihtojen jälkeen saimme tietoomme salakäytävien olinpaikat ja nämä tiedot mukanamme saimme lopulta Grossin suostumaan tulemaan mukaamme. Hän ei tosin arvostanut sitä, että olimme urkkineet tietoomme kardinaalin yksityiselämää (prostituoituja) sekä tämän yksityistilojen luona olevat salakäytävät.

Suunnitelma oli siis ollut, että käymme katsomassa ja samalla saisimme vakuutettua Grossin väitteistämme ja tämän jälkeen lähtisimme pois ja tulisimme temppelikaartilaisten kanssa valtaamaan koko katedraalin. Miten syteen koko suunnitelma menikään! Kun se tytönhupakko tuli paikalle, niin ei mennyt kauaa, kun kardinaali repäisi tytön kurkun auki ja joi tästä. Samaan aikaan Gross sitten päästi aika eläimellisen rääkäisyn, mikä sitten paljastikin meidän olinpaikkamme kardinaalille. Aikaa ei ollut tuhlattavaksi edes sekuntiakaan. Alicia muuttui demonihahmoonsa, joka oli aika vaikuttava koira, ja minä ryntäsin kovaa vauhtia kohti pääkäytävää.

Johan päätti tapansa mukaan ottaa jonkin muun muodon, tällä kertaa tosin linnun ja lähti karkuun. Myöhemmin selvisi, ettei hän oikeasti ollut paennut, vaan oli lähtenyt hakemaan temppelikaartilaisia paikalle avuksi. Apu ei ollut turhaa, sillä katedraalissa oli yllättävän paljon vampyyrejä. Niitä kuvottavia maitonaamoja oli joka paikassa ja tuntui että niitä tuli joka paikasta lisää.

Pääsimme joten kuten pakenemaan yksityistiloista suureen aulaan, jossa kuitenkin pakomme keskeytyi, koska paikka kuhisi jo vampyyrejä, mutta onneksi sillä samalla siunauksella temppelikaartilaiset olivat ehtineet paikalle, niinpä taistelu pystyi alkamaan taas. Mutta ymmärsimme melkein samantien, että koska Alicia oli demonimuodossaan, hänetkin mahdollisesti tapettaisiin siinä samassa. Niinpä Alicia mursi lähimmän oven, jonka takaa johti portaat alaspäin. Lähdimme joukolla niitä kohti ja päädyimme jonnekkin vanhaan kellariin jossa oli paljon kirjahyllyjä.

Kun olimme saaneet oven salvattua kiinni, niin eikös sitten itse kardinaali tupsahtanut jonkinlaisen savupilven tapaisena paikalle ja kutsui jotenkin kummasti kaksi suurta sutta. En epäröinyt hetkeäkään, vaan tähtään ja ammun kardinaalia suoraan päähän. Luoti osui, mutta meni läpi ja osui takana olevaan seinään. Mitä halvattua!

Kardinaali ei pitänyt tästä täysosumasta ollenkaan ja päätti osoittaa sen raatelemalla minua kaulaan ja kasvoihin. Onneksi sain torjuttua toisen iskun, muutoin minulla ei varmana olisi enää kasvoja.

Vaikka kuinka taistelimme Kardinaalia vastaan, niin kaikki iskut tuntuivat olevat kelvottomia. Näytti kuin ei mikään isku tehoaisi siihen paholaiseen. Vaikka näki, että satutimme vampyyriä, niin se ei silti suostunut kuolemaan. Välillä se muuttui jonkinlaiseksi sumuksi ja sytytti muutamia kirjahyllyjä tuleen.

Johankin saapui lopulta paikalle, mutta ei siitäkään ollut hirveästi hyötyä...Pitää visiin vähän opettaa Johanille, kuinka miekkaa tai tikaria oikeasti käytetään...*huokaus*.

Keskeltä sumua kuuluu ääni, en tiedä kuka se oli, koska verenhukka ja savu saivat mieleni hieman sumenemaan, joka huusi että pitää osua sydämeen. Minäpä sitten tähtäsin ja tähtäsin ja lopulta ammuin, mutta se pirulainen väisti ja luoti meni juuri ja juuri sydämen ohi.

Lopulta Christian, jälleen kerran, saa jonkinlaisen raivonpurkauksen ja onnistuu lopulta osumaan vampyyria sydämeen. Kuuluu outo kalahdus ja tämä syttyy tuleen ja samantien palaa tuhkaksi.

Tässä vaiheessa Vladimir oli menettänyt tajuntansa. Se taisi saada aikamoisen iskun kalloonsa, aika kovapäinen kun on, niin äkkiähän sekin siitä tokeni.

Pääsimme kaikki ulos joten kuten ja ei mene kauaa kun Gross tulee paikalle ja Vladimir menee tämän juttusille. Aavistan heti pahaa ja sihahdan Alicialle, että tämän pitäisi häipyä ja vähän äkkiä. Mutta tottakai Vladimir huomaa Alician lähtevän ja huutaa että tämä on yksi demoneista ja tämä on saatava kiinni. Onneksi Aliciaa ei saatu kiinni ja Gross ei suostu uskomaan mitään Vladimirin puheista, ainakaan siinä vaiheessa.

Pienimuotoisen väittelyn ja vakuuttelun jälkeen Gross passittaa meidät lepäämään, eikä kukaan tarvitse sen enempää suostuttelua. Palaamme majataloon, mutta minä pujahdan kenenkään näkemättä saatika tietämättä asiasta ulos. Vladimir oli nukkumassa, Cristian tapansa mukaan juopottelemassa ja Johan sen Thoman kanssa jossain.

Lähdin kyseiselle talolle, jossa olin tavannut Alician ensimmäisen kerran. Talo ja koko paikka näyttää hylätyltä. Pöydälle on kuitenkin jätetty kirje, joka oli osoitettu minulle.

Siinä luki ” Tapaamme vielä”

-Alicia

Luotan siihen, että tapaamme. Siihen vain voi mennä oma aikansa. Vaikka kuinka haluaisin pitää kirjeen mukanani, niin en voi. Vladimir kuitenkin keksii jotain pirullista, olihan sillä se listakin, jossa on nimiä ja kasvokuvia piirrettynä. Niinpä sitten otan kirjeen, otan lamppuöljyä, valelen kirjeen ja osan puutavarasta sillä ja sytytän tuleen.

Viimeisen kerran ulkona käännyn ja katson paikkaa, joka jo roihuaa, jossa sain tavata siskoni. Paikkaa, jossa sain tiedon että minulla on vielä perhettä jäljellä. Käännyin ympäri ja lähdin raskain mielin, mutta samalla toivoa täynnä tulevasta. Olin myös samalla hyvin vihainen Vatikaanille, koska nämä olivat pimittäneet minulta tietoa. Aloin hautoa kostoa...Ensimmäisenä varmaan menen ja isken turpaan isä Frendinandoa vai mikä lie olikaan...yksi niistä pirulaisista.

Seuraavana aamuna muilla ei ole tuon taivaallista tietoa siitä, että olin käynyt tekemässä omiani kaupungin laitamilla. Tuli vain tietoon, että itäisellä kaupunginosalla oli palanut talo.

Vladimirin kanssa alkoi heti riita aamulla, kun tämä päätti etten saisi tulla mukaan kun he käyvät jututtamassa Grossia. Minuahan mikään vuohi ei ala määräilemään! Kuitenkin se halvattu sanoi temppeliritareiden portilla, että minua ei saa päästää sisään. Sadattelin kyllä niin pahasti, että pikku vartijat kuuntelivat korvat punaisina. Olin varma, että Vladimir antaa sen kirotun listansa Grossille ja minä en voi tehdä asialle mitään! Varmana, kun he tulevat tuolta, lähdemme varmaan heti seuraavalla laivalla takaisin Vatikaaniin.